sunnuntai 24. syyskuuta 2017

SM- ja PM-kisat 2017

Kauden päätavoite on nyt takanapäin, kun SM- ja PM-kisat ovat onnellisesti ohitse.

Kisapäivä alkoi miekkailulla Kirkkonummen Veikkolassa. Miekkailusali oli laitettu hienoksi ja paikalle värvätty ammattituomarit, jotka olivat hämmentävän hyvinpukeutuneita mustissaan... Yleensä 5-ottelukisoissa ollaan totuttu siihen että joku randomi heiluu verkkareissa kello kädessä tuomitsemassa. Otettiin kolme pistoa yhdellä kiinnityksellä. Oma miekkailuni sujui aika hyvin joitain pieniä notkahduksia lukuun ottamatta, tuloksena yli puolet voittoja ja 215p, mikä on minulle ihan kelpo saldo. Miekkailuni ailahtelevuudesta kertoo tosin jotain se, että puolet miekkailun voittajan häviöistä oli minun ansiotani kun otin taitavalta miekkailijalta hienoja käsipistoja, mutta samoin lähes puolet miekkailun häviäjän voitoista oli minun ansiotani kun en kerta kaikkiaan löytänyt keinoa saada pistoja läpi päättäväiselle tytölle.


Miekkailun jälkeen oli hyvin aikaa elpyä vähän ennen siirtymistä uintiin. Uinti pidettiin Kirkkonummen uimahallissa, jossa lähes kukaan meistä ei ollut ikinä käynyt. Altaan pohjan jännä muoto hämäsi joitain, mutta oikein kiva hallihan tämä oli. Verratessani mietin että onpa uinti kisapäivänä kivaa, kun on valmistautunut hyvin eli tehnyt ne kovat treenit ja sitten herkistellyt, niin uinti tuntuu mukavan vahvalta ja kevyeltä! Toista se on kun tahkoaa niitä treenikauden pitkiä treenejä. Olin kertonut kaikille etukäteen että aion uida alle 2:50, kun vanha ennätys oli 2:52,7. Oma uinti meni ihan hyvin paitsi käännökset toisessa päässä olivat jotenkin hätäisiä ja siksi hitaita. Kun kellottaja maalissa kertoi ajakseni 2:49 pääsi ilmoille spontaani jess yhdistettynä ilmaan pomppaamiseen ja veden pärkäytykseen! Niin sitä pitää! Hapotti kyllä perusteellisesti (se tunne, kun tuntuu että sekä kädet että jalat yksinkertaisesti irtoaa kun hapottaa niin paljon...) mutta loppuverra onneksi auttoi siihen. Tarkka aika oli 2:49,22, millä irtosi 212p.


Uinnin jälkeen oli aika pitkä siirtymä ratsastukseen Keravalle. Itselleni sattui arvonnassa hevonen jolla yksi toinen tyttö menisi ensin, eli sain odotella omaa ratsastustani rauhassa radan kävelyn jälkeen. Radassa ei ollut mitään muuta ihmeellistä kuin aika tiukka tie sarjalle. Katsoin hevosen ensimmäisen radan ja se meni ihan mallikkaasti, paitsi juuri sarjalla hevonen epäröi ja kun ratsastaja käski silti hyppäämään niin menivät vähän a-osan läpi. Muiden ratsastajien mokailuista aiheutui kuitenkin viivästys, niin että jouduin odottelemaan selkään pääsyä vielä aika kauan. Verkassa haettiin sitten sitä että päästään esteille tasaisessa laukassa, hevonen oli itse helposti vähän pomppivainen ja epätasainen, mikä on minulle vähän vaikeaa kun herkästi teen itsekin liikaa. Viimeinen pysty meni oikein mallikkaasti ja viimein päästiin radalle. Ykköselle tultiin vähän huonosti ja sen jälkeen terästäydyin että nyt pitää ajatella eteenpäin niin lähti sujumaan. Sarjalle tultiin aikalailla varmistellen ja pienesti, mutta nopealla reaktiolla sarjavälissä päästiin b-osankin yli. Viimeiseltä esteeltä otettiin puomi alas, tultiin ehkä vähän epätasaisesti sinne. Rata ei ollut ehkä omasta mielestäni se kaunein ja tasaisin, mutta tulos ihan tyydyttävä ja oli hauskaa. Radalta ulos päästyäni verkkavahti kuitenkin tuli kyselemään että hyppäsinkö verkassa yhden hypyn liikaa. Väitin ensin kivenkovaan että en varmasti, kunnes kauhukseni tajusin että niin saattoi epähuomiossa käydä kun koutsi huusi tulemaan okserille heti perään uudestaan, mitä en älynnyt ilmeisesti mielessäni laskea. Rehellinen moka, mutta onneksi vain kymmenen miinuspisteen arvoinen. Näin jälkikäteen olen sitä mieltä että se saattoi olla ihan sen arvoista, rata olisi saattanut mennä muuten paljon huonommin.


Ratsastuksen jälkeen piti vähän auttaa järjestelyissä, kunnes lopulta parkkeerasin itseni vahtimaan LaserRunin ekan erän juoksijoita yhteen mutkaan ja mutustin samalla banaania ja kiskoin Red Bullia että jaksaisin vielä viimeisen rutistuksen. Verrasin sitten hyvissä ajoin rauhallisesti, ja juoksutekniikkaharjoituksilla jalkoja herätellessäni mietin hiljaa mielessäni että jalathan tuntuvat yllättävän hyvältä. Juoksurata oli kiva ja selkeä, yksi 800m kierros vaihtelevaa pohjaa ja ihan vähän sekä ylä- että alamäkeä. Yleisöä oli tässä vaiheessa kerääntynyt paikalle yllättävänkin paljon.

Lähdin ampumajuoksun takaa-ajoon neljäntenä 44sek tanskalaisen tytön perään, selkeänä tavoitteena saada mimmi kiinni ja ottaa se pronssimitali. Takanani ei kovin kaukana lähti vielä toinen suomalainen, josta vähän huolissani mietin että juokseekohan se minut kiinni. Ensimmäinen ammunta ja juoksukierros meni ihan hyvin, ja toiseen ammuntaan tullessani ilokseni huomasin että tanskalainen on vielä ampumapaikalla. Ammuin oman osioni melko ripeästi ja pääsin juuri ennen tanskalaista matkaan ampumapaikalta. Tarkoituksella en lähtenyt tuhlaamaan voimia ja juoksemaan ihan täysiä karkuun, vaan aika nopeasti tyttö juoksi minut kiinni. Ajattelin että hitsit, nyt se varmaan vaan seuraa koko kierroksen, mutta onnekseni tytön taktinen silmä petti sen verran että tuli minun ohitseni, jolloin puolestani liimauduin siihen peesiin hyötymään vetoavusta. Ylämäessä tyttö sai ehkä parin metrin kaulan, jonka rullasin helposti kiinni alamäessä, ja pystyin tulemaan aika rennosti ammuntaan. Ammunta sujui edelleen ihan hyvin, ja pääsin aika selkeästi ennen tanskalaista lähtemään kolmannelle kierrokselle. Tällä kierroksella mieleen alkoi jo hiipiä ajatus siitä että hitsit, ihan oikeasti voitan sen mitalin! Motivoi kummasti siellä metsässä juostessa. Kun viimeinenkin ammunta sujui hyvin eikä tanskalainen päässyt kannoille taisi huulilta päästä jo hillitty jess... Varmuuden vuoksi vielä tossua toisen eteen melko ripeään tahtiin, mutta kun en nähnyt punaista hahmoa edes kääntyessäni alamäkeen alkoi maistua jo aika makealta. Kun rullasin alamäkeä ulos metsästä tajusin yhtäkkiä mikä meteli maalialueelta kuuluu ja totesin ällistyksissäni että jumaleissön ne kannustaa minua, ja siellä tosiaan huutaa nimeäni muutama muukin kuin sisko ja treenikaveri!! Vielä loppukiri jonka aikana varmistelin että tanskalainen on kaukana ja pääsin tulemaan maaliin mitalistina huimassa tunnelmassa. Nyrkit nousi ilmaan aika ponnekkaasti ja monta kertaa maaliviivan jälkeen tuuletellessa melkoisen endorfiinihumalan saattelemana. Vitsit mikä fiilis. Ensimmäisenä halaamassa oli bestis Ansku, ja sen jälkeen riittikin onnittelijoita. Olin ihan hämmentynyt kun selkääntaputtelijoita ja kädenpuristajia riitti joka suunnalta. Tuhannet kiitokset kannustuksista ja onnitteluista niille jotka oli paikalla, joka ikinen lämmitti mieltä!


Oli kyllä hyvä kisa. Päivässä ei oikeastaan ollut mitään sellaista kunnolla heikkoa hetkeä tai suoritusta. Miekkailussa voi aina saada enemmän pistoja, mutta kokonaisuutena sekin oli ihan hyvä. Uintiennätys on aina ennätys. Ratsastuksessa oli oikeastaan päivän ainut tyhmä moka, se ylimääräinen hyppy. Jos olisin hävinnyt kymmenellä sekunnilla niin olisi harmittanut, mutta nyt tuo oli lähinnä hyvä oppi olla tarkempi tulevaisuudessa. Ammunnat olivat yhteensä 86sek, mikä on minulle oikein hyvä tulos, vain 2sek huonommin kuin kevätkisassa jossa omasta mielestäni ammuin ihan maagisen hyvin. Nyt ammunnat olivat omasta mielestäni jokseenkin vain riittävän hyviä. Jos tanskalaistyttö olisi ampunut paremmin ja oltaisiin jouduttu juoksemaan kilpaa, olisi ollut jännä nähdä miten kisa olisi päättynyt, kun oltiin suhteellisen tasavahvoja juoksijoita. Nyt tein omaa urakkaani huomattavasti helpommaksi ampumalla hyvin, mikä on onneksi ihan sallittua ja jopa toivottavaa. En vieläkään ihan käsitä kuinka hyvältä juoksu tuntui. Jopa niin hyvältä että mietityttää että jäikö vähän varastoon. Omasta mielestäni en kyllä juuri himmaillut, mutta haluaisin uskoa että olisin pystynyt juoksemallakin voittamaan mitalin. Joka tapauksessa oli sikamakeaa todella ansaita se mitali omalla suorituksella.


SM-mitalienkin kohdalla tajusin että olen kyllä ihan tosissani saada toista sellaista neljän vuoden ajan siinä onnistumatta, eli ei niitä ihan ilmaiseksi jaella. Viidessä lajissa on aika monta muuttujaa ja liikkuvaa osaa, ja pienehkössäkin porukassa jos itse mokaa jotain niin joku muu kyllä ottaa sen mitalin. Jos olisin jäänyt ilman PM-mitalia niin SM-pronssi olisi vähän lohduttanut, mutta tavoite oli ilman muuta ottaa ne molemmat kotiin, ja olen kyllä tyytyväinen että siinä onnistuin. Samalla saatiin palautettua oikea maailmanjärjestys kun Suomi otti kolmoisvoiton naisten PM-sarjassa ja miehissäkin kaksoisvoiton. Joka tapauksessa, kaksinkertainen SM ja PM (!!) -mitalisti, kuka olisi uskonut muutama vuosi sitten?! Hyvä minä!

Upeat kuvat on ottanut Kalle Nuuja.

lauantai 26. elokuuta 2017

Treenileiri

Taas on tullut treenailtua! Oma seurani järjesti ansiokkaasti  elokuun alussa viikonloppuleirin, jossa päästiin porukalla treenaamaan kunnolla. Leiri alkoi perjantai-iltana pienellä jumpalla ja kevyehköllä uinnilla Malmilla, vielä ei otettu mitenkään kaikkia mehuja irti. Lauantai-aamu alkoi samanlaisella setillä, altaassa tosin oli jo vuorossa nopeustreeniä. Ei taas ole vähään aikaan tullut uitua kunnolla porukassa, tunnin treeni menee yllättävän nopeasti kun on seuraa ja vaan tahkoaa menemään. Ja sitä paitsi voi olla ihan vähän tyytyväinen itseensä kun potkusetissä tekee vähän vähemmän kuolemaa kuin osa porukasta :D

Tästä sitten jatkettiin kisahallille miekkailemaan. Sielläkin tehtiin tunnin tehokas treeni erikoistilanteita, joka sekin meni hyvässä ohjauksessa yllättävän nopeasti. Onneksi, koska oma miekkailu oli ihan kauheaa varsinkin loppua kohti. Ehkä maailman turhauttavin laji välillä. Kisahallilta siirryttiin sitten reippaassa tahdissa kohti Peikin tallia ratsastustunnille. Oli kiva päästä testaamaan uutta hevosta, opettajaa ja ympäristöä! Totesin muun muassa että olen vähän pilalle hemmoteltu Keravan mainioissa oloissa, kun meidän ryhmällä on aina koko iso maneesi tai kenttä käytössä jossa karautella ympäriinsä. Nyt kenttä oli liian märkä ja jouduttiin maneesiin jossa oli samalla myös koulurataharjoitus, ja ahdisti oudon muotoinen tila ihan hirveästi. Ratsastus meni kuitenkin ihan ok.

Juoksutreenin jälkeen punanaamaiset leiriläiset jaksoivat vielä poseerata kuvassa.
Tästä lähdettiin sitten vielä kohti Eläintarhan kenttää kohti treeniä jonko kohdalla luki leiriohjelmassa "kova juoksu". Verrattiin kunnolla ja sitten lähdettiin tekemään sitä kovaa sarjaa, lyheneviä matkoja kiihtyvällä vauhdilla radalla. Käytin ensimmäistä kertaa omasta kellosta kunnolla ajanotto-ominaisuuksia, mikä oli yllättävän hyödyllistä kun pystyin seuraamaan vauhtia. Niinpä sain kaikki matkat kivasti kiihtymään niin kuin oli tarkoitus. Kotiin päästyäni katsoin fitbitistä päivän kulutusta ja totesin että olen yli 3000 kaloria miinuksella ja rupesin lappamaan pastaa kurkusta alas tietäen, että huomisesta ei tule mitään ellei saa vajetta paikattua aika tehokkaasti. Oli muuten vähän tekemistä :D
Sunnuntaiaamuna oli sitten aika jäykkää porukkaa altaan reunalla aamujumpassa. Aamujumpan ohessa juteltiin vähän uinnin kisaverrasta, ja siinä vaiheessa kun koutsi ilmoitti että seuraavaksi on vuorossa kisaverra ja sitten kaikki ui kisamatkan täysiä, ei muuten paljon hymyilyttänyt. Olin ihan vakavasti sitä mieltä että eihän tässä nyt ole mitään järkeä mennä väsyneellä kropalla uimaan huonoa aikaa. Kiltisti verrytellessäni kuitenkin tajusin, että porukassa oli aika monta jolle se kisasuorituksen harjoittelu tekee ihan tosi hyvää ja lähdin tietoisesti muuttamaan asennettani taas positiivisempaan suuntaan. Entäs sitten vaikka itse uisinkin huonosti, ei se merkkaa mitään?! Ja lopulta menikin ihan hyvin, uin muistaakseni 3:00,7 mikä taitaa olla nopein ikinä treeneissä uimani aika. Vähän verraa väliin ja sitten 100m täysiä. Tuntui muuten mukavan lyhyeltä matkalta! Verran jälkeen vielä 50m täysiä, ja tässä taisin vahingossa tehdä uuden ennätyksen, 36,7! Jee! Loppuun vielä pari kertaa 25m täysiä, nämä oli aika huonoja. Niin ja loppuviesti jotta päästiin vähän nauramaankin rankan treenin lopuksi.

Porukan kollektiivinen fiilis sunnuntaiaamuna. Treenattiin niin intensiivisesti että kuvamateriaali leiristä on lähes olematonta.

Päivä jatkui miekkailukisalla. Tässä oli huomattavasti parempi fiilis kuin eilisessä miekkailussa, onnistuin kääntämään joitain tiukkojakin matseja voitoiksi. Olin ihan hyvillä mielin kunnes katsoin tuloslistaa joka ei vastannut fiilistä ollenkaan, ja teki mieli taas paiskoa ovia. Nielin kuitenkin kiukkuni ja suuntasin aseen nosteluun, jossa opittiin taas uusia tapoja kehittää ammuntaa kotona. Lopuksi suunnattiin vielä tekemään kevyt juoksutreeni ikään kuin loppuverraksi eltsuun. Vaikka porukka oli aika ryytynyttä ennen tätä, uskon että tämä treeni elvytti aika hyvin, ainakin itse tuntui paljon paremmalta sen jälkeen kuin sitä ennen. On tosin hauskaa välillä verrata miten erilaista on treenata eri porukoissa: tehtiin alamäkirullauksia vakiopaikassa jossa olen tehnyt niitä aika paljon toisenkin treenikaverin kanssa, joka on hyvä juoksija. Alamäkirullauksessa kun idea on että antaa rullata niin pitkälle kun menee, en ikinä pääse yhtä kauas kuin tämä kaveri. Nyt kun taas annoin rullata niin pitkälle kuin menee pääsin huomattavasti pidemmälle kuin kukaan muu (sori kaverit mutta olen ihan varma että olette jarruttaneet jos vauhti hyytyy niin aikaisin), ja olen ihan varma että muut mulkoilivat minua kuin jotain mokomaa ylisuorittajaa :D

Oli hauska treeniviikonloppu! Kummasti saa itsestään irti enemmän porukassa ja kun joku muu on tehnyt ohjelmat ja itse vaan toteuttaa. Kehittäviä settejä nämä.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kesätreenejä

Kesälomassa on se hyvä puoli, ettei juurikaan tarvitse laittaa energiaa arkisiin asioihin kuten työntekoon, vaan voi keskittyä treenailuun hyvällä omallatunnolla. Itse olen viettänyt aktiivilomaa Tahkon mökillä. Tässä siis pitkästä aikaa treenikuulumisia yhden kesäviikon treenien muodossa:

Ma: viikon aloitus altaassa. Uin easy-hard-vaihteluita eikä oikein kulkenut. Iltapäivällä pulahdin myös Syväriin, (joka oli jääkylmä), kun lähdettiin rannalle muun muassa visiteeraavaan Anskun kanssa. Illemmalla sitten salille, jossa paukuttelin menemään kyykkyenkat. Tahko Span sali on yllättävän erinomainen ja hyvinvarusteltu. Lisäbonuksena siellä saa useimmiten treenailla yksin, jolloin voi laittaa omat musat kajareista ja popitella menemään täysillä. Kyykkyenkkojen taustalla soi Keliksen Bossy.

Ti: samanlaista settiä kuin eilen eli uintia ja salia. Uinti kulki jo paremmin, kun uin kovia finstoja. Lisäksi koutsailin siskoa joka on myös uinut ahkerasti lomalla ja kehittynyt huikeasti. Sisko tosin meinasi kuolla nauruun kun harjoiteltiin rennompaa käsivetoa uimalla Tarzania... Penkistä ei ihan noussut enkat tänään. Kun treenaa kaksi kertaa päivässä on kiva että edes se toinen treeni kulkee!


Ke: kun treenailee fiiliksen eikä säiden mukaan menee välillä vähän pieleen. Tänään sitten juostiin kaatosateessa. Eteisessä kenkiä pukiessa törmäsin siskoon jolla oli samanlaiset suunnitelmat joten lähdettiin sitten yhdessä. Tämä tarkoitti minulle mukavan iisiä vauhtia, joten juoksin loppuun vielä parin kilsan ylimääräisen loppulenkin, yhteensä joku vajaat kymppi. Iltapäivällä paukautin Kuopioon miekkailemaan, mikä oli tosi hauskaa pitkästä aikaa.



To: salille kävellen. Siellä tänään takajalkoja niin että tuntuu. Se on kumma miten salilla fiilikset vaihtelee jatkuvasti siitä että olenpa vahva ja lihaksikas siihen että tekee täysin kuolemaa. Molemmat tuli koettua taas tänään.

Pe: treenikaveri Heli saapui seuraksi muutamaksi päiväksi. Käytiin uimassa, itse uin pitkästä aikaa kunnon pitkän treenin, 4km. Illalla vielä kävellen syömään.

La: yllätin itseni täydellisesti lähtemällä pienelle vaellukselle. Olen aina vihannut kävelyä, tai ainakin hevosenhoitaja-vuosieni jälkeen mutta näköjään ne traumat alkaa pikkuhiljaa helpottaa. Käveltiin tosi mäkisenä tunnettu retkilatu-reitti, 20,0km ja aikaa käytettiin 4t 10min. Oivallista peruskuntotreeniä! Tuloksena noin tsiljoona hyttysenpuremaa pohkeissa.

Seppo-koira pääsi vaellukselle mukaan. Seppoa voi seurata fb:ssä sen omalla Seppothedog-sivulla ja instagramissa nimellä seppothedogofficial!

Su: aurinkoinen vapaapäivä! Meni pikkuisen paljon paremmin putkeen säiden mukaan treenaaminen ja eläminen loppuviikosta. Täydellinen päivä kaikin puolin! Illansuussa vielä käveltiin leikkipuistoon siskonpojan kanssa.

Tällä viikolla tuli itse asiassa yllättävänkin paljon ihan pitkää peruskuntotreeniä. Lisäksi muutamat kehonhuoltosessiot ja mahtavaa seuraa, niin mikäs tässä on elellessä. Toivottavasti muillakin on yhtä ihanaa!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Pentathlon Spring Trophy ja täpärähkö hopeasija

Vuoden mahtipontisimman niminen kilpailu on ei-niin vakavamielisestä luonteestaan huolimatta Pentathlon Spring Trophy. Tämä kevätkisa käytiin tänä vuonna helatorstaina ja toimi oivallisena treenimotivaation nostattajana kevään mittaan. Kisa alkoi jo keskiviikkona ratsastusosuudella. Hevoset oli arvottu ja etukäteen, minulle oli valikoitunut Kalle-niminen ruuna. Vähän jännitin tätä etukäteen, koska edellisen kerran kun näin Kallen tositoimissa muutama viikko sitten sillä oli vähän henkisiä haasteita sarjan b-osalle. Rataa kävellessäni tein sitten hyvän suunnitelman kun totesin että tilannehan on aikalailla sama kuin jos isoissa kisoissa näkisin koeratsastuksessa hevosen kieltävän, jolloin tottakai reagoisin siihen omassa ratsastuksessani. Rata oli ihan täysissä mitoissaan eli täydet 100cm. Verryttelyssä taisin vähän jännittää kun en saanut tuotettua ihan niin sujuvia hyppyjä kuin olisin halunnut. Ennen rataa sai vielä hypätä yhden esteen, minkä jälkeen sitten tositoimiin. Radalla ratsastin oikein hyvin vaikka itse sanonkin, hyvä perustempo ja jalat kiinni loppuun asti. Sarjankin ratsastin hyvin suunnitelman mukaan, en sortunut älyttömään yliratsastukseen niin kuin pelkäsin, vaan hevosta äänellä ja jalalla rohkaisten suoriuduttiin ihan mallikkaasti. Yhden tien tein tyhmästi vähän turhan pitkäksi, eli tulokseksi tuli yksi vaivainen aikavirhe eli 299p. Oikein tyytyväinen päivän suoritukseen!

Kuva Kalle Nuuja

Helatorstaina jatkettiin sitten ihan inhimilliseen aikaan, kun vasta klo 10 piti olla altaassa. Pienehkössä kisaajien joukossa olin onnistunut hilaamaan itseäni nopeimpaan erään, mikä tietysti on aina hauskaa. Jännitin uintiakin enemmän kuin pitkään aikaan. Uinti on tuntunut lisääntyneen voiman myötä aika hyvältä viime aikoina, mutta ne kovat vauhtikestävyystreenit ovat kyllä jääneet ajanpuutteen vuoksi tekemättä, eli hirvitti miten jaksaa uida sen 200m kovaa loppuun saakka. Tämä ajatus jäi sitten ehkä vähän takaraivoon, koska tuntui että uin vähän säästellen ainakin 3/4 matkasta. Niinpä olinkin maalissa erittäin hämmästynyt ja iloinen kun kävi ilmi että aika oli 2:52, eli taas sekunnin ennätysparannus! Oujea! Lähdössä kävi hauska sattumus kun yksi uimari otti varaslähdön, ja omaa starttia kyllä vähän hidasti hämmennys siitä miten joku voi ehtiä veteen ennen kuin itse edes ehdin irrota pallilta, ja juuri ennen kuin osuin veteen ehdin kuulla kovaäänisen parkaisun "EI" ja hämmästellä mitä ihmettä tapahtui. Onneksi totesin itsekseni että just keep swimming, kyllä ne pysäyttää jos on tarpeen.

Uinnista suunnattiin sitten miekkailuun. Edellisen viikonlopun nöyryyttävien miekkailukokemusten jälkeen (ei niistä sen enempää) en ollut hirveän innoissani lähdössä tähän lajiin, mutta jostain se fiilis sitten löytyi ja miekkailin ensimmäisen kierroksen varsin kelvollisesti. Toinen kierros meni vähän heikommin, mutta kokonaisuutena jäin kuitenkin plussan puolelle eli enemmän voittoja kuin häviöitä, mikä ei ole minulle lainkaan itsestäänselvää. Varsinkin kun kulunut talvi on ollut miekkailun  suhteen aika katkonainen. Tähänkin lajiin voi siis olla ihan tyytyväinen.

Kuva Kalle Nuuja

Viimeinen laji eli ampumajuoksu tehtiin taas Eläintarhalla, missä juoksureitti on tosi kiva: vaihtelevaa pohjaa, pieni nyppylä ja pitkä lova alamäki, kaksi 400m lenkkiä jokaisella kierroksella. Tästä oli viime vuodelta vähän huonot muistot, kun happi ei kerta kaikkiaan kulkenut ja juoksu tuntui surkealta. Henkäisin siis helpottuneena kun lähdin verraamaan ja totesin että pystyn hengittämään ja tuntuu sata kertaa helpommalta kuin viime vuonna ainakin. Lisäksi kävi ilmi että olen yleisen sarja johdossa, eli lähtisin ensimmäisenä matkaan muiden takaa-ajaettavaksi. Aikas kutkuttava tilanne, ja voin kertoa että huomattavasti motivoivampaa kuin se monen minuutin takamatka jolta lähdin sm-kisoissa kiusaamaan itseäni. Ja ensimmäinen kerta jolloin pääsen johdossa matkaan! Verrytellessä motivoin itseäni ajattelemalla ampumahiihtäjä Mari Laukkasta, joka selvisi samasta tilanteesta (toki aika paljon isommissa ympyröissä ja muutenkin haastavassa henkisessä tilassa) oikein kunnialla.

Tämän vuoden suorituksesta jäi sitten huomattavasti miellyttävämmät muistot. Heti startin jälkeen ammuin ensimmäisen ammunnan viidellä laukauksella vakuuttavasti niin kuin pitääkin. Seuraavatkin ammunnat hoidin ihan kunnialla, vain viimeinen oli vähän heikompi eikä sekään kovin huono. Tällä tein urakkaa itselleni huomattavasti helpommaksi, mutta jaksoin silti ihan suhteellisen kivasti pistää töppöstä toisen eteen myös juoksuosuudella. Viimeisessä ammunnassa takamatkalta lähtenyt pitkäjalkainen poika onnistui saavuttamaan minut, ja viisaasti liimautui peesiin toiseksi viimeisen 400m kierroksen aika pyyhkäistäkseen sitten kevyesti ohi viimeisellä kierroksella. Tässä vaiheessa kerkesin ajatella että nyt voisin kai vaan hölkätä maaliin, mutta kun sitten kuulin takaa toiset askeleet enkä ollut ihan satavarma onko se mimmi jo viimeisellä kierroksella, piti ottaa vielä hyvä loppukiri. Maalissa tehtiin taas asiaankuuluvasti kuolemaa. Kokonaisaika oli kuitenkin selkeästi nopeampi kuin viime vuonna ja taitaa olla nopein LaserRun-aikani ikinä. Pisteitäkin sillä alkoi tulla varsin mukavasti.

Iloiset kisaajat palkintojenjaon jälkeen

Tottakai olisi ollut kiva voittaa, mutta hopee ei oo häpee ja siinä ei ollut enää kauheasti tehtävissä. Pienessä kisassa kun sarjoja yhdistellään niin jotuu alistumaan kohtaloonsa mitä sijoituksiin tulee. Pitkäjalka kuitenkin myönsi joutuneensa ihan näkemään vaivaa viimeisessä lajissa voittonsa eteen, siinä missä viime vuonna kruisaili ylivoimaisena, eli kivasti onnistuin pistämään kampoihin. Taskuun jäi myös selkeä piste-ennätys, 1176p! Ylipäätään oli ihan megakivaa kisata pitkästä aikaa, ja kaikissa lajeissa tuntui kulkevan kivasti. Tämän pohjalta on kiva tehdä treenisuunnitelmia ja asettaa tavoitteita kohti syksyn SM- ja PM-kilpailuja!

sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Lisää voimaa

Viime aikoina on ollut vähän uusia tuulia treenissä. Jo syksyllä uintiennätysten parantelun jälkeen uintikoutsi huomautti että nyt olisi aika hankkia kroppaan lisää voimaa jos halutaan niitä ennätyksiä edelleen parannella. Jätin asian silloin hautumaan, mutta nyt tuli eteen aika houkutteleva verkkovalmennus jossa oli mahdollisuus oppia tosi paljon voimatreenistä ja muutenkin fiksusta tekemisestä, joten tartuin siihen.

Miksi nää painot on niin painavia?!

Nyt on muutama viikko uuden sorttista tekemistä takana ja hyvältä tuntuu! Voimatreeni on ollut 5-otteluarjessa aikalailla välttämätön paha jota on tehty muiden lajien lomassa, mutta nyt kun sille on antanut vähän enemmän aikaa tuntuu että sitä tosiaan tarttuukin ihan eri tavalla. Ja että se korreloi aika mukavasti muuhun treeniin: uinti kulkee ja juoksussa ylämäet irtoaa kevyemmin kun takajaloissa on enemmän jerkkua. On myös kiva oppia paljon siitä mitä tehdään ja miksi. Ohjelmat vaihtuu neljän viikon välein, eli kyllästymään ei pääse. Voisin kirjoitella jossain vaiheessa lisääkin verkkovalmennuksesta, mutta juuri nyt fiilistelen vaan hyvää treenimeininkiä!

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kultaa Winter Pentathlonista 2017!

Vuoden kreisein kisa eli Winter Pentathlon eli talvi-5-ottelu kisattiin tänä vuonna vasta maaliskuussa. Viime vuoden kauheista hiihtokokemuksista viisastuneena olin panostanut talvilajehin enemmän tänä vuonna, ja odotin kisaa aika innoissani. Tänä vuonna jo eksoottista komboa oli maustettu vaihtamalla ratsastus uintiin. Vähän hekoteltiin että onkohan tiedossa avantouinti mutta saatiin sentään uida ihan uimahallin mukavan lämpimässä vedessä.

Iloinen ja mukavan runsaslukuinen kisaajajoukko

Viikonlopulle sattui säteilevä auringonpaiste, ja aika hyväntuulista porukkaa kokoontui Peuramaalle talvilajipäivää varten. "Suurpujottelu" oli ensimmäinen laji. Ja kyllä, nuo sitaattimerkit ovat siinä tarkoituksella koska faktahan on että todellisuudessa tuo meidän harrastama mäenlasku ei ole suurpujottelusta kuullutkaan. Peuramaan nyppylään mahtuisi ehkä kaksi suurpujottelukäännöstä, sikäli mikäli mitään siitä lajista ymmärrän. Hidastempoinen pujottelunomainen mäenlasku voisi olla aika lähellä totuutta. Tänä vuonna auringon pehmittämä rata oli vielä hitaamman tuntuinen kuin viime vuonna, ja itse ainakin horjuin kuin humalainen laskiessani muiden tekemien urien lomassa ja niiden yli. Kaatumatta sentään pääsin radan alas kolmen kisalaskun verran, ja lopputuloksissa sentään taas nopein nainen.

Vaatteiden- ja suksienvaihdon jälkeen suunnattiin sitten hiihtoladulle. Tosin tässäkään ei ihan voida puhua hiihtoladusta, kun pohja oli enimmäkseen loskaa, paikoin jäätä ja siellä täällä myös hiekkaa. Hiihto-osuus oltaisiin ilmeisesti siirretty Oittaalle, mutta siellä oli joku iso tapahtuma eli ei oikein oltaisi mahduttu sekaan. Ei siis ollut järjestäjien puolelta paljon tehtävissä, eikä tuo nyt niin haitannut, kaikki pääsivät ehjänä maaliin. Olin asettanut omaksi tavoitteekseni ottaa 10min pois hiihtoajastani, olettaen että oltaisiin hiihdetty sama reitti kuin viime vuonna. Nyt reitti oli puolisen kilsaa pidempi ja olosuhde vähintäänkin haastava, mutta onnistuin silti tavoitteessani! Tein vielä maalisuoralla tsempatessani kunnollisen pyllähdyksen kuin Lahden MM-kisoissa ikään.

Tein Matti Heikkiset maalisuoralla...

Lauantaille mahtui vielä ammunta, joka ammuttiin samalla formaatilla kuin viimeksi, eli 5min ajassa yritetään saada mahdollisimman paljon täyskaatoja eli viiden osuman sarjoja. Tähän löytyi tosi hyvä fiilis ja keskittyminen ja sain tulokseksi samat nätit 10 kuin viime vuonna. Kerta kaikkiaan onnistunut päivä!

Sunnuntaiaamuna jatkettiin miekkailulla. Miekkailutreeni on jäänyt talven aikana aika vähiin peukalon hajoamisen takia, ja se näkyi. Ihan surkeaa miekkailua, vaikka mitä tein. Rutkasti oli joukossa sellaisia tilanteita, että edes pienellä tuurilla olisi tullut pari osumaa lisää, kun miekka ei ottanut osumaa pienestä hipaisusta. Mutta minkäs teet. Kävin sitten vähän kuumana. Sori kaverit.

Viimeinen laji oli sitten uinti, ja olo oli helpottunut kun pääsi lajiin jonka osaa. Uitiin tällä kertaa 100m. Olin siitä aika innoissani, koska yksittäistä satasta ei ole tullut oikeastaan ikinä kellotettua. Ja siis kuinka ihanan lyhyt kisamatka se onkaan! Lähes koko uinnin ajan mietin vain kuinka helpolta tuntuu ja kuinka lyhyt matka on ja etten enää ikinä halua uida kahtasataa :D Satasella on oikeastaan vain alku ja loppu, ei ollenkaan sitä vaihetta missä yritetään vaan pitää vauhtia ja olla kuolematta niihin happoihin. Viralliseksi ajaksi sain 1:20,3, mutta altaan reunalla seissyt valmentaja tuli lopuksi sanomaan että oli myös kellottanut ajan ja saanut 1:18,6. Virallisessa ajanotossa oli vähän välikäsiä, joten valmentajan ottama aika jää kyllä treenipäiväkirjaan ennätyksenä. Uintiakaan ei olla treenattu vielä viime aikoina ihan kisoja silmällä pitäen, joten olen tuohon ihan tyytyväinen.

Kirkkain mitali. Kuva Kalle Nuuja.

Erittäin Virallinen palkintojenjako pidettiin juhlallisesti Pirkkolan uimahallin kahviossa, ja sain kuin sainkin kirkastettua viime vuoden pronssimitalini kultaiseksi! Siinä missä viime vuonna hävisin katastrofaalisen paljon paremmilleni miekkailussa ja hiihdossa, tänä vuonna vain miekkailussa mikä riitti hyvään tulokseen. Winter Pentathlon on ehkä vuoden hauskin kisa, johon ainakin itse suhtaudun aikalailla puolivakavasti, mutta onhan kisaaminen aina kivaa ja voittaminen tekee siitä vielä hauskempaa, sitä kun ei ihan joka päivä tapahdu!

perjantai 3. helmikuuta 2017

Fitbit Surge

Sain syksyllä ikääntyessäni ihan mahtavan synttärilahjan, jota olin jo kauemman aikaa toivonut mutta en raaskinut itse ostaa, eli kunnollisen sykemittarin. Itselleni valikoitui Fitbit Surge, ja nyt alkaa käyttöä olla sen verran takana että uskallan siitä jotain sanoa.

Itselleni tärkein ominaisuus mittarissa oli sykkeen mittaus ranteesta. Olen ihan riittävästi leikkinyt niillä ylimääräisillä remmeillä, jotka eivät kuitenkaan toimi. Ei kiitos enää. Olen kuitenkin sen verran niitä käyttänyt että voin vertailla mittaustuloksia Surgen antamiin arvoihin, ja ne kyllä vaikuttavat hyvin paikkansapitäviltä. Lisäksi Surge on ranteessa koko ajan, eli saan tietoa myös päivän aikana tapahtuvasta aktiviteestista enkä pelkästään treeneistä joihin sykemittari olisi vasta varten puettu. Esim. yhtäkkiä kohonnut leposyke kertto usein orastavasta flunssasta tai muuten liiasta rasituksesta. Surge ei kestä vettä, eli uintitreenit joutuu syöttämään sille erikseen, mutta käsittääkseni uintia kestävät mittarit oikkuilevat mittauksissaan vielä aika lailla, eli tästä ominaisuudesta suosiolla luovuin.

Kevyt torstaitreeni...

Sykemittauksen lisäksi Surge toimii myös aktiivisuusmittarin tavoin. Näistä itselleni tärkein ominaisuus jonka perusteella juuri Surge valikoitui käyttöön oli unen laadun mittaus. Aluksi käytin mittaria normiasetuksella, jolloin se mielestäni mittasi unta vähän turhan optimistisesti. Riitti, että olin suhteellisen paikallani ilta- tai yöaikaan, jotta mittari luuli minun nukkuvan. Vaihdoin siis asetuksen herkemmälle, jolloin se antaa itselleni arvokkaampaa tietoa. Jos olen sammuttanut valot klo 22.30 ja kello soi 07.00, mittari kertoo kuinka paljon sen välisestä ajasta olen oikeasti nukkunut hyvin. Osaan itsekin laskea että olen ollut sängyssä 8 ja puoli tuntia.

Kolmas ominaisuus jonka ehdottomasti halusin oli mittarissa toimiva GPS. Matkaa se mittaa vähän alakanttiin, jos vaikka ollaan käyty kävelyllä kaverin kanssa jolla on Fitbit Charge, minä olen mukamas kävellyt kilometrin vähemmän vaikka ollaan menty samaa reittiä ja molemmilla on GPS päällä. Muuten GPS toimii tosi hyvin, se löytää itsensä tosi hyvin ja nopeasti (mitä ei voi sanoa aiemmin testatuista) ja esim. lenkillä ilmoittaa aina kun kilometri on taas kulunut.

Surge salilla

Mittarista näkee koko ajan päivän aikana päivän aikana käydyt askeleet (yllättävän koukuttavaa, vaikka en tätä ominaisuutta varsinaisesti toivonutkaan), reaaliaikaisen sykkeen, kävellyt "kerrokset" (näihin riittää myös ylämäet), kuljetun matkan ja käytetyt kalorit. Puhelimeen tai läppäriin saatavasta appista saa sitten rutkasti lisätietoa juuri siitä unesta ja muusta aktiivisuudesta. Itselleen voi asettaa henkilökohtaisia päivittäisiä tavoitteita, ja myönnettäköön että on aika palkitsevaa kun saa kaikki täyteen. Haasteena on sitten pitää huoli että viikossa olisi ainakin se yksi päivä jolloin niitä tavoitteita ei täytellä vaan levätään.

Itse olen ollut Surgeen tosi tyytyväinen! Vaikka en ollut tottunut käyttämään kelloa koko ajan, se on pysynyt siinä yllättävän huomaamattomasti, varmasti kohtuullisen kokonsa ansiosta. Tästä on siis tullut päivittäinen kaveri. Että kiitos vaan lahjan antajille!

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Flunssakauden hittituote: inkiväärimehu

Syksyllä ennen pm:iä olin yhdessä tilaisuudessa, jonne oli hommattu paikalle baari. Koska kisat lähestyivät en lätrännyt viinojen kanssa, mutta intouduin kokeilemaan drinksujen alkoholittomia versioita. Suosikikseni pääsi mukavan kirpakka drinkki, jonka salaiseksi aseeksi osoittautui inkivääri. Baarimikko valotti mielellään drinkin sisältöä, ja kertoi inkiväärin olevan drinkissä mehun muodossa. Näytti vielä pullonkin ja kertoi sitä olevan ihan tavallisissa ruokakaupoissa. Ja että inkivääriä on tosi haastavaa itse mehustaa, mikä käy järkeen.



Tästä intoutuneena etsin pullon lähimmästä suuremmasta ruokakaupasta ja ryhdyin laittamaan siitä esimerkiksi aamusmoothieen. Siitä tulee ihanan raikas maku, ja kivasti boostia vastustuskyvylle näin flunssakautena. Olen vaahdonnut tästä koko talven lähipiirilleni ja yllättävän harva - itseni mukaan lukien - on ikinä kuullutkaan inkiväärimehusta, joten päätin vaahdota siitä täälläkin. Itselläni tämä on päässyt keittiön vakiovarustukseen!

tiistai 17. tammikuuta 2017

Talvitreeniä

Taisin viime talvenakin kirjoitella joulutreeneistä, jotka silloin koostuivat juoksentelusta auringonpaisteessa ja heppailusta pakkasessa. Tänä jouluna suuntasin välipäiviksi ja uudeksivuodeksi Tahkolle talvimaisemiin panostamaan talvilajeihin. Harrastin kutakuinkin vuoropäivinä murtomaahiihtoa ja laskettelua, mikä toimi loistavasti. Erityisesti vapaan tyylillä hiihtäminen otti aimo harppauksia eteenpäin, kun sitä teki vähän enemmän. Parilla viimeisellä lenkillä en enää edes horjunut kuin humalainen! Oivallista kestävyystreeniä se myös oli, kuin myös koko kropan lihaskuntoa. Lenkeillä otetut selfiet oli sen verran järkkyjä ettei niitä tohdi julkaista, mutta tässä muuta fiilistelyä talvimaisemista.


Rinteet huippukunnossa ja sininen hetki tuolihississä.

Mökkielämää: takkatuli ja villasukat.
Nyt odotan sitten innolla tämän vuoden winter pentathlonia! Meitsi on tikissä.