maanantai 31. elokuuta 2015

SM-kisat 2015

Jälleen koitti se aika vuodesta, kun oli aika kisata vuoden 2015 SM-mitaleista! Kisa pidettiin tänä vuonna kaksipäiväisenä, niin että perjantaina hoidettiin aikaavievä ratsastusosio pois alta ja lauantaina sitten muut lajit tiiviinä pakettina. Valmistautuminen ei mennyt ihan putkeen, kun kuumeilin kutakuinkin koko edellisen viikon. Lopulta loppuviikosta lääkitsin itseni treenikuntoon ja menin sitten sillä taktiikalla kisan läpi.

Hevoset oli arvottu jo torstaina, ja onnetar arpoi minulle saman pollen kuin viime vuonna, kimoruuna Merlotin. Perjantaiaamu valkeni sateisena, ja Keravalle päästyämme todettiin kentän, jolle ratakin oli rakennettu jo edellisenä päivänä, olevan melkolailla kuravelliä. Kiittelin itseäni siitä etten ollut muistanut pestä saappaita ennen kisoja, se olisi ollut ajanhukkaa :D Radan kävely olikin enemmän rämpimistä kuin kävelyä, onneksi ei tarvinnut mittailla mitään välejä kun sellaisia ei radalla ollut. Muutenkin rata oli pieni ja simppeli. Verryttely pidettiin maneesissa jotta pysyttäisiin edes vähän kuivempina. Yritin verryttelyssä vaan saada hevosta teräväksi tekemällä paljon siirtymisiä ja temponvaihteluja, viisi verkkahyppyä menivät ihan hyvin. Radalla tiesin olla luottamatta hevoseen tippaakaan, se pitää ratsastaa joka ikiselle esteelle, enkä tänä vuonna myöskään luottanut siihen että se pitäisi puomeja ylhäällä. Niinpä yliratsastin aika vahvasti pyrkien pitämään hevosen terävänä koko radan ajan. Maaliviivan ylittyessäni meinasin hämmästyä kuoliaaksi kun tajusin että oltiin päästy koko rata läpi eikä edes yhtään puomia tainnut tulla mukaan! Unbefreakinlievable! Yliaikaa tuli jonkin verran vaikka en seikkaillut mitään megapitkiä teitä, raskas pohja imi laukasta aika paljon pois ja kyllä taisin edetäkin vähän alitemmossa. Jollain muulla hevosella olisin ollut tosi tyytymätön tuollaiseen ratsastukseen, kaamean epätasaista menoa ja hirveää säätöä, mutta nyt se oli aikalailla tarkoituksenmukaista. Kuuntelen sitten nöyränä Essin haukut ensi viikolla :D Joka tapauksessa mutaiset olosuhteet osoittautuivat vaikeiksi kaikille, eikä kukaan muu päässyt maaliin ilman estevirheitä. Niinpä selviydyin ratsastuksen voittajaksi, eli ensimmäinen lajivoitto on nyt taskussa!

Merlot sulkee silmät kun se raukka laskeutuu lätäkköön :D Oli kiva päästä käyttämään uusia Smartriders-vermeitä!

Pääsin siis lähtemään seuraavaan päivään hyvillä mielin. Aamulla aloitettiin uinnilla Märskyn lyhyellä radalla, ja olin tähän lajiin aika luottavainen. Mutta ei, kello on armoton ja pysähtyi aikaan 3:00,6. P*ska! Eikö ne hiton kymmenykset voisi joskus asettua oikealle puolelle sitä kolmea minuuttia?! Olisi ilman muuta kesän treenien perusteella pitänyt pystyä uimaan alle 3min, mutta minkäs teet. Puoliväliin asti meni hyvin, mutta sen jälkeen taisi ne viikon kuumeilut tuntua sen verran että ei vaan pystynyt painamaan kovempaa. Hitsit että harmitti.

Siitä sitten miekkailuun. Edelleen liian vaihtelevaa oma tekeminen. Kovimpia vastustajia vastaan saan päälle paljon paremman tsempin, kuin sitten ne enemmän samantasoiset vastustajat ovat turhan vaikeita. Blaah. Ehkä se tekeminen kuitenkin oli taas edes vähän nousujohteista: kun saatiin joukkuehenkeä kasvatettua ja high-fivet onnistumaan niin miekkailukin kulki paremmin :D

Hyvä meidän joukkue. Hobitti ja pitkäjalka.

Siitä uusi siirtyminen myllypuroon jonne CE-rata oli rakennettu. Miesten kisa oli ensin, eli oli hyvin aikaa valmistautua ja verrata. Tulostaulukko kertoi, että pronssitilaan olisi kirittävää yli 2min kovia mimmejä vastaan, ja neljäs sija olisi turvattuna ellei kaveri juoksisi yli 4min nopeammin kuin minä. Asetelmat olivat siis aika stabiilit, ja pitäisi juosta vaan pisteitä varten. Tätä vähän jännitin, kun ammunnat ovat jostain syystä menneet niin surkeasti viime aikoina. Ja se heijastui sitten ammuntoihin, jotka olivat luvalla sanoen surkeat tämän kauden tasoon nähden. Vasta viimeisessä ammunnassa sain itseni keskittymään kunnolla enkä hätäilemään ja roiskimaan sinnepäin, ja se olikin sitten ainut edes lähellekään hyvä ammunta. Onneksi muutkin tytöt joiden kanssa lähdettiin samaan aikaan ampuivat aika samaan tahtiin, ja juostiin myös aika tasatahtia. Maaliviivan lähestyessä kaveri pyyhälsi peesistä ohi hyvällä kirillä, johon ei kertakaikkiaan riittänyt rahkeita vastata. Olin aika pettynyt omaan CE-suoritukseeni: hyvillä ammunnoilla olisin voinut pelastaa jonkin verran siitä, minkä kuumeilun viemä kunto jätti toivomisen varaa. Anskun ottamat väliaikatiedot olivat kuitenkin vähän lohduttavia, kierrosajat olivat ihan kohtuullisia eikä mikään kierros romahtanut ihan katastrofaalisesti, ja viimeiselle onnistui kiristämään. Aika 16:40 ei ollut mitenkään katastrofaalisen paljon huonompi kuin puolassa.

HALMINEN FIN on nyt vähän väsynyt.

Vähän tasapaksua siis. Ei mitään huippuhetkiä kisassa, vaan sellaista tasaista tuloksentekoa omaan tasoon. Kokonaispistemäärä nousi kuitenkin (tai nousee kunhan saadaan uintipisteet korjattua, niissä oli pieni moka) yli 900, mikä taitaa olla vasta toinen kerta ikinä, ja silloin toisella kerralla oli ihan yyberkiltti CE-pisteytys. Eikai se nyt siis ihan huono ollut. Tuo oli päivän kunto ja sillä oli mentävä. Tuloksena siis se jo perinteinen katkeransuloinen neljäs sija, josta saa palkinnoksikin vain lämmintä kättä. Onneksi ihanat kannustusjoukot toivat ihan oman palkinnon, "Saskian skumppaa" eli Gainomaxin jossa oli rusetti ja kaikki!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Mahdottomia tehtäviä

Enimmäkseen harjoittelu on peruspuurtamista, ja kehitys tapahtuu sen verran asteittain ettei sitä juurikaan huomaa. Sen takia on hauskaa kun välillä oppii jotain ihan konkreettisesti uutta, niin kuin on käynyt uinnin saralla tänä vuonna muutamassa jutussa.

Viime vuoden sm-startti. Kuva Kalle Nuuja.

Yksi vuoden huikeimmista suorituksistani on se, että olen oppinut nousemaan altaasta kolhimatta polveani! Tästä ollaan keskusteltu 5-ottelukavereiden kanssa jo vuosia ja vertailtu säären mustelmia kun aina otti sillä tukea altaan reunasta. Yksi väsynyt treeniaamu päätin että nyt saa riittää ja kampesin itseni altaasta vähän atleettisemmin, ja se oli siinä. Nyt olen siis vihdoinkin onnistunut eliminoimaan ne turhat mustelmat, kun saan jalkapohjan siihen altaan reunalle. Wohoo!

Toinen juttu on että olen oppinut hyppäämään altaan reunalta, mikä taas omalta osaltaan lisää uimarin habitustani! Ennen osasin jostain syystä hypätä kunnollisesti pää edellä vain starttipallilta, mutta nyt loikkaan melko sulavasti veteen ihan ohimennen.


Ehkä eniten treeneihin sisältöä tuova kehitys on kuitenkin tapahtunut siinä, että olen opetellut uimaan myös muita lajeja. Vielä viime kesänä jos ohjelmassa luki sekauintia, jouduin aina soveltamaan sen vapaauinniksi tai ehkä selkäuinniksi. Nyt kulkee jo sekarit lähes päivittäin tuomassa vaihtelua verryttelypätkiin. Ihan Ryan Lochtemaista etenemiseni ei varmasti ole ja edelleen uin sekarit mieluiten räpylöillä, mutta pystyn sentään suorittamaan nekin osiot. Uimavalmentajia kyllä naurattaa kun painelen menemään "pentathlon-butterflytani" joka ei ole ihan tyylipuhdasta, mutta sentään riittävän uskottavaa karkottamaan mummouimarit radaltani!


Se ultimaattinen mahdoton tehtävähän oli alun alkaen pää edellä veteen hyppääminen. Sekin ongelma, kuten myös edellä mainitut, ovat kuitenkin ratkenneet sillä että vaan tekee sen yhden kerran, jolloin tajuaa että sehän onnistuu, ja sitten ei enää ole ongelmia asian kanssa. Yksi tällainen pulma on kyllä vielä jäljellä. Nimittäin snorkkelin kanssa käännösten teko. Otin (valmentajan tiukkasanaisesta kehotuksesta) tämän agendalle kesällä, jotta saisi snorkkelilla tehtäviin harjoituksiin enemmän jatkuvuutta. Se on kuitenkin osoittautunut kutakuinkin mahdottomaksi. Jos puhallan suun kautta ilmaa ulos käännöksessä, nenä ja koko pää täyttyy vedellä mikä on jokaikinen kerta niin kertakaikkisen inhottavaa että tekee mieli vetää itkupotkuraivarit. Jos taas puhallan nenän kautta ilmaa ulos niin snorkkeli täyttyy vedellä, mikä meinaa johtaa kuolemaan. Jokatapauksessa aika huono tulos. Pah, sanon minä, onko kaikkien pakko osata ihan kaikki?!

tiistai 18. elokuuta 2015

Suunnitelmat uusiksi

Syksy vaikutti olevan aika selvää kauraa: SM:ät, siitä kuukausi Sveitsin avoimiin mestaruuskisoihin, siitä pari viikkoa PM:iin. Sitten pari viikkoa treenilomaa kotona ja sitten viikko Madeiralla. Ja sitten taas peruskuntoa nostamaan peruspuurtamisella.

Kuva Kalle Nuuja

Mutta mutta, aina ei menekään ihan niin kuin on ajatellut, onneksi tällä kertaa itsestä riippumattomista syistä. Ensinnäkin huomasin, että lokakuu on tänä vuonna jotenkin hirveän pitkä, ja siinä onkin kolme viikkoa lomailua ennen Madeiran reissua. Apua, voinko lomailla NELJÄ viikkoa?! Kai sitä muutkin tekevät, mutta tänä vuonna on tullut jo sen verran paljon niitä treenittömiä päiviä, että taidan silti panostaa jonkinlaiseen omaehtoiseen liikkumiseen jo parin viikon täyslevon jälkeen. Käydä testailemassa kaikkia höntyilylajeja ja harrastaa liikuntaa ilman mitään paineita tai suorittamista. Joo, se taitaa olla hyvä idea.

Kuva Tero Koski

Toiseksi kävi niin, että se Sveitsin kisa peruttiin. Onneksi en ollut ehtinyt ostaa lentoja vielä! Mutta siis höh. Nyt sitten arvon että lähdenkö viikkoa aiemmin Hollantiin, vai jätänkö tyystin väliin. Siinä Hollannin kisassa arveluttaa se, nouseeko taso taas kauhean korkeaksi (kuten Puolassa) jolloin ei ole hirveästi järkeä lähteä, tai tuleeko sinne vaan kauheasti Masters-porukkaa, joka ei myöskään välttämättä tee kisasta itselleni kovin mielekästä... Vaikeita päätöksiä!

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Heppakesää!

Viime kesänä kirjoittelin siitä, kuinka harrastin esteratsastuksen kuivaharjoittelua kun ei oikeasti päässyt hevosen selkään muutamaan viikkoon. Tänä kesänä ei ole tarvinnut turvautua vaihtoehtoisiin metodeihin, taisin hypätä heinäkuussa enemmän kuin aikoihin!

Ensin kävin heti heinäkuun alussa tahkolla viimeistelemässä hyppytuntumaa ennen Puolan kisoja. Niitä taitojahan ei sitten lopulta tarvittukaan itse kisassa, mutta voi vitsit että oli makeat viimeistelytreenit! Hyppäsin ensimmäisenä päivänä itselleni ihan uudella tuttavuudella, kultakutrilla jonka nimi oli Putte (/Putter. Silti, kuka antaa niin kauniin väriselle hevoselle sian nimen?! :D). Tunnilla oli muitakin mutta opettaja käski minun tulla viimeisenä ja nosti aina esteitä välissä. Lopuksi hypättiin kunnolla rataa n. 100-110cm tasolla, eikä huomannut ollenkaan etten ollut hypännyt muutamaan viikkoon. Treenipäiväkirjassa tämän treenin loppukaneetti taisi olla "Mä osaan!", mikä kertoi päivän fiiliksistä.

Laava <3

Kumma kyllä, ne fiilikset nousivat siitä seuraavana päivänä vieläkin huikemmaksi! Sain alleni Laavan, jolla olin mennyt tasan kerran aiemmin viime kesänä ja josta pidin silloin kovasti. Olin yksin tunnilla ja Milja pisti työskentelemään kunnolla ja nosti esteitä oikein urakalla heti alkuverryttelyssä, ja pieni tamma oli aivan liekeissä! Hypättiin elämäni isoimpia esteitä kun okseri alkoi lähennellä 130cm ja muuriin kasattiin kaikki palikat mitä löytyi. Ja tuntui että mitä isommat esteet, sitä paremmin ratsastin, ei puhettakaan mistään taaksepäinratsastuksesta ja ylimääräisestä säädöstä, sujuin vaan ja ratsastin kohti estettä eikä mikään ollut vaikeaa tai tuntunut isolta. Mikään ei tee ihmistä onnellisemmaksi kuin esteratsastus!!!


Jättiesteitä

Puolassakin tuli sitten hypättyä pari kertaa. Erinomaisten viimeistelytreenien ansiosta kisaratakaan ei näyttänyt yhtään isolta kun sen kävelin, eikä sitten treeneissäkään. Oli mahtava tunne kun tunnin pienimmät esteet olivat ne 90cm verkkapystyt, eikä silti ollut yhtään jännittävää ventovierailla hevosilla.

Puolan jälkeen tein sitten paluun Tahkolle perheloman merkeissä, ja mentiin tietysti taas hyppäämään. Sain heti ensimmäisenä päivänä Laavan, ja oli taas ihan mahtavaa. Kummasti tässä vaiheessa silmäkin alkoi olla tottunut isoihin esteisiin, kun ihmettelin että onko siinä muurissa tosiaan kaikki samat palikat kuin viimeksi kun se näyttää paljon pienemmältä nyt :D Toisina päivinä saatiin valita muutaman hepan välillä ja lopulta kävi niin että hevosvalikoiman ja tuntiseuran perusteella minulle valikoitui molempina päivinä taas Putte, jotta muut saivat vähän tasaisemman hevoset alleen. Ja Putella olikin hauskaa varsinkin viimeisenä päivänä ulkokentällä (kerran jouduttiin maneesiin sadetta pakoon, mutta oli varsin hyödyllistä tehdä yhtenä päivänä vähän enemmän perusratsastusta ja huolellisuutta pienemmillä tehtävillä), se poukkoili minkä kerkesi lähestymisissä mutta hyppäsi aina kiltisti kun vaan ratsasti sen esteelle poukkoiluista huolimatta :)

Kaksi blondia liikenteessä

Mahtava heppakesä siis on ollut! Totesin että on syytä kirjoittaa näistä tuntemuksista ennen kuin menen ensimmäiselle keravan tunnille siltä varalta että siellä tulee taas paluu maan pinnalle... Kuitenkin vakaa aikomus on ratsastaa tästä lähtien aina yhtä hyvin kuin tänä kesänä!

torstai 6. elokuuta 2015

Uintilelut ja niiden tarkoitus

Eräs fani (:D) esitti toiveen että kirjoittaisin uintivälineistä ja siitä, miksi niitä käytän ja kuinka ne tuovat lisäarvoa uintitreeniini.Erinomainen idea, tuumin, joten tässä asiaa uintileluista!

Ensinnäkin uintivarustekassi tuo rutkasti uskottavuutta uimarin habitukseesi. Kun raahaat jättimäisen varustekassin altaan reunalle ja järjestelet lelusi siihen sievästi, kaikki tietävät että olet TosiUimari. Tämä uintihabituksen kehitysmetodi on huomattavasti vähätöisempi kuin leveiden hartioiden ja selän kasvattaminen. Voit myös leveillä epä-uimareille lajiterminologialla: "Mä vedän finstoja lättäreillä" ei aukene ihan normitallaajille. Sitä paitsi värikkäät lelut on hauskoja!

Kunnioitusta herättävä pinkki varustekassi
Nojoo, leikki sikseen. Uintivälineiden on tarkoitus auttaa uintitekniikan eri osa-alueiden kehittämisessä.  Välineiden avulla voi helposti saada ahaa-elämyksiä siitä, miltä uinnin pitäisi tuntua, joiden saamiseen ilman välineitä menisi vuosia. Tämän lisäksi suuri itseisarvo on sillä, että ne tuovat rutkasti vaihtelua treeniin. Harva jaksaa kauhoa allasta päästä päähän ilman sen suurempaa tarkoitusta. Uimarin perus välinevarastoon kuuluu yleensä pullari, lättärit, snorkkeli ja räpylät. Näiden lisäksi on toki rajaton määrä erilaisia vempaimia ja kidutusvälineitä, mutta tuolla perussetillä pärjää jo hyvin. Näillä tehtäviä harjoitteita kannattaa kysellä vaikka omalta valmentajalta, niiden selittäminen blogissa jäisi vähän turhan hataralle pohjalle.

Lättärit ovat käsiin pujotettavat levyt. Näitä on erikokoisia- ja muotoisia, joten voi valita omaan makuun sopivat. Näiden tarkoitus on kehittää tekniikkaa ja voimaa. Mitä isommat lättärit, sitä enemmän veden vastusta saa jokaiseen vetoon eli joutuu käyttämään enemmän voimaa. Ja jos lättäreillä uidessa kädet ovat jotenkin hassusti, lättärit ovat epämukavat ja meinaavat irtoilla, eli saa käden lähes huomaamatta oikeaan asentoon.

Pullari ja pienet sormilättärit (ja vedenkestävä mp3-soitin)
Pullari on jalkojen väliin laitettava kelluke. Näitäkin on erilaisia, muoviset joissa on ilmaa sisällä kelluttavat enemmän kuin vaahtomuoviset. Pullari on omiaan vartalon kierron harjoitteluun, koska se eliminoi muuta turhaa liikettä uinnista. Se myös opettaa vartalon oikeaa asentoa veden pinnassa kannattelemalla keskivartaloa. Moni jaksaa uida pullarin kanssa pidempiä settejä, kun ei tarvitse potkia.

Snorkkeli on aivan ehdoton tekniikkaharjoituksissa. Tekniikkaharjoitukset yleensä perustuvat kehon hyvään asentoon, jonka pään nostaminen tai kiertäminen yleensä pilaa. Snogen kanssa voi eliminoida hengittämisongelman ja keskittyä siihen olennaiseen. Lisäksi tietysti sillä voi hengittää koko ajan eikä vain joka kolmas veto, mikä keventää uinnin fyysisyyttä vähän.

Snorkkeli ja räpylät käytössä
Räpylät ovat omiaan helpottamaan pitkiä settejä. Jottei pitkään peruskuntosettiin menisi ihan koko päivää, siitä voi tehdä osan räpylöillä ja päästä vähän aiemmin kotiin. Ne myös auttavat kannattelemaan kroppaa vähän enemmän pinnalla, jolloin saa taas sitä hyvää fiilistä uintiin, mihin pyrkiä sitten myös ilman räpylöitä. Ne myös nopeuttavat ja tehostavat potkuharjoituksia huomattavasti ja auttavat uusien juttujen opettelussa, esim. oma perhosuintini kulkee huomattavasti paremmin vielä toistaiseksi räpylöillä kuin ilman.

Lisäksi lauta löytyy lähes jokaisesta uimahallista. Oiva apu potkutreeniin ja voi sille muitakin luovia käyttötapoja keksiä, esim. käyttää sitä pullarina mikä on jo melko haastavaa.

Lelujen lisäksi kannattaa panostaa hienoon uikkariin. Ja tietty niihin uimarin olkapäihin.
Näiden lisäksi löytyy tosiaan vaikka mitä kädenasennonsuoristajia ja hengityksenhelpottajia sun muita, joita voi käyttää harkinnanvaraisesti. Omalla ostoslistallani seuraavana on lenksu joka tulee nilkkojen ympärille pullarilla uidessa vakauttamaan jalat, sekä donitsi. Donitsi on kidutusvälineiden kuningatar, se on vaahtomuovinen rinkula joka imee itseensä suunnattomat määrät vettä ja painaa kuin faan. Sitten se pujotetaan nilkkojen ympärille toimimaan vastuksena uidessa, mikä kehittää uintilihaksia. Huhhuh, sitä odotellessa...

Toivottavasti tämä vähän avasi uintilelujen maailmaa, esittäkää toki lisäkysymyksiä tarvittaessa! Nuo termit ovat kyllä mystisiä itse kullekin, esim. mistäköhän tulee nimitys lättärit?!

lauantai 1. elokuuta 2015

Leirielämää

Mikä hevosista on oikea?!
Vielä pari kuvaa Drzonkowin meiningistä. Oikeasti vaan treenattiin, syötiin ja nukuttiin, eli kuvaamiseen ei hirveästi jäänyt aikaa ja sen kaverista otetun päikkärikuvan päätin armollisesti sensuroida :D

Urheilijat kävi kaupassa... iskä epäili että tarvitaan lohturuokaa, mutta oikeasti tarvittiin vaan energiaa ja suolaa. Mutta siis tuostahan puuttuisi vain viinapullo niin olisi oikein esimerkillinen urheilijaruokavalio :D

Jäätelöä!

Pari kertaa käytiin syömässä läheisessä Zielona Goran kaupungissa. Edes yksi turistikuva muistettiin ottaa. Ja niinkuin näkyy niin säät olivat pikkuisen paremmat kuin koti-suomessa...