torstai 14. elokuuta 2014

Kauden pääkisa lähestyy

SM:ät ja PM:ät ovat jo ovella!

Tänä vuonna taso on kovempi kuin aikoihin, osanottajia on paljon ja huiput paikalla. Omalla kohdallani se tarkoittaa sitä, että tavoite mitalin uusimisesta olis melkolailla utopistinen. Tai no, se edellyttäisi käytännössä sitä, että moni muu loukkaantuisi/hukkuisi altaaseen/tippuisi hevosen selästä, ja sitä en toivo ystävilleni. Niinpä lähden tekemään omaa kisaani ja katsomaan mihin se riittää. Tavoitteena on siis yksinkertaisesti parantaa omaa piste-ennätystäni, sijoituksella ei niin väliä, vaikka tietysti olisi kiva jättää muutama tyttö taakseen. Uinti käydään uimastadionilla pitkällä radalla, joten olen tyytyväinen jos onnistun uimaan noin saman ajan kuin keväällä Ruotsissa lyhyellä radalla.


Viimeistelyt ovat menneet vähän heikonlaisesti, onnistuin kai vilustumaan ihan vähän lauantai-iltana vanhempien pihalla syödessä, ja siitä seurasi parina päivänä vähän outo olo. Varotoimenpiteenä pidin sitten itseni totaalilevossa. Suunnitelmakin oli vetää tämä viikko vähän kevyemmin, mutta ei nyt ihan näin kevyesti... Toivottavasti saan kuitenkin viimeistelytreenit tehtyä kunnolla. On tosi hankalaa miettiä miten toimia viimeiset päivät ennen kisoja, periaatteessa ainakin uinti ja miekkailu ovat lajeja joissa kulkee hyvin silloin kun sitä tekee paljon, mutta sitten toisaalta pitäisi malttaa olla tekemättä liikaa ja vähän keräillä voimia jos meinaa ennätyksiä rikkoa. Tasapainoilua tämä. Yritän kuitenkin olla luottavaisin mielin että aiemmin tehdyt pohjat riittävät, olen kuitenkin treenannut tänä kesänä laadukkaammin kuin koskaan. Ja parit viime viikon kovemmat treenit menivät ihan yli odotusten, tuli ihan Sandraerikssonmainen olo kun ihmetteli kun rankka treeni kulki kuin vettä vaan :)


Kisat käydään siis Helsingissä ja yleisö olisi erittäin tervetullut lisä kisafiilikseen! Uintia voi seurata vaikka oman aamu-uintinsa lomassa lauantaiaamuna kasin jälkeen stadikalla. Ehkä jännittävin laji on ratkaiseva ampumajuoksu, joka käydään Myllypuron Pallomyllyssä su klo 12 alkaen. Fb-event tapahtumaan löytyy täältä, sieltä löytyy lisäinformaatiota.

Wish me luck!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti