lauantai 31. toukokuuta 2014

Voitto kotiin!

Palattiin aamulla ruotsin kisareissulta, ja lähes koko päivän kestäneiden päikkäreiden perusteella reissu oli juuri niin uuvuttava kuin pitääkin :D Todella tuntuu siltä että on repinyt kropasta maksimeja kahden päivän ajan, ja jo parin tunnin ajomatka turusta teki tiukkaa istua paikallaan... En yhtään kadehtinut mitään toiselta puolelta maailmaa kotiinlentämisiä, joita maailmancuppia kisaavat kaverit joutuvat tekemään! Varoitus: megapitkä teksti!

Lähdettiin siis keskiviikkoiltapäivänä ajelemaan kohti Turkua, ja tällä kertaa päästiin laivaan ilman kommelluksia, mitä nyt aikataulussa olisi voinut olla vähän enemmän ilmaa, ettei olisi tarvinnut ahtaa ruokaa sisäänsä noin kolmessa minuutissa ja kruisailla turun läpi kaasu pohjassa... Matkaseurana oli siis treenikaveri Alisa ja Alisan äiti. Laivalla venyteltiin vielä lihakset auki, hölvättiin koivet kylmägeelillä ja mentiin hyvissä ajoin nukkumaan. Nyt sain nukuttua ihan hyvin laivallakin, ja heräsin hyväntuulisena.

Kisapaikalle n. 70km Tukholmasta löydettiin hyvin, ja niin alkoi latautuminen ensimmäiseen koitokseen. Olin aika hitaassa alkuerässä: olin kisaan ilmoittautuessani ilmoittanut sen aikaisen ennätykseni 3:21, joka oli sen erän nopein, ja tiesin että uinti on kyllä mennyt siitä eteenpäin. En siis saisi yhtään vetoapua, vaan koko duuni pitäisi tehdä yksin. Startti ei ollut kovin hyvä, en ollut ihan varma starttisignaalista ja otin mieluummin hitaan lähdön kuin varaslähdön. Sen jälkeen painelin menemään, ja voitin eräni kirkkaasti. Ystävällinen ajanottaja kertoi heti ajan, 3:07,72, ja olin enemmän kuin tyytyväinen itseeni! Ajanottajakin ihmetteli ja onnitteli todettuaan kuinka paljon parempi tämä aika oli kuin ennalta ilmoitettu :)

Kaikkien erien jälkeen vähän loppuverraa (mitä ruotsalaiset eivät näköjään ollenkaan harrasta) ja kohti miekkailua. Miekkailu tuntui ihan hyvältä, siltä että se oli ihan kelpo miekkailua enkä antanut ilmaisia pistoja. Tulos ei ollut kovin hyvä mutta eihän se ikinä ole: 10 voittoa, 170 pistettä. Miekkailu saatiin onneksi hoidettua melko tehokkaasti, niin ettei siihen sisältynyt turhaa hengailua eikä keskittyminen katkennut. Tässä vaiheessa olin sijoitustaulukossa kolmas, ja ajattelin että perus kolmossijaa kohti mennään, kuten aiemminkin (SM:ät ja Stockholm GP). Miekkailun jälkeen alkoi sitten latautuminen kohti CE:tä, takareidet vähän kiristelivät jo tässä vaiheessa, ja Team Finland palautteli kuin Leijonat ikään:

Joku lätkämaajoukkueesta (varmaan Petri Kontiola) oli laittanut instaan MM-kisoista vastaavanlaisen kuvan, joten pitihän meidänkin! :D

CE:n alku venyi aika paljon ilmoitetusta, mutta lopulta päästiin radan katselun ja preparation timen jälkeen aloittamaan, meidän sarja oli onneksi ekassa erässä. Juoksun 800m oli kaksi kierrosta jalkapallokentän ja talon ympäri, josta ensimmäisellä juostiin vähän kiertäen asfalttipohjalla ja toisella pehmeähköllä fudiskentällä, jolta poistuessa oli melko tiukka muutaman metrin ylämäki. CE toteutettiin ryhmälähtönä eikä takaa-ajona, koska oli vielä yksi laji jäljellä suraavalle päivälle. Ensimmäinen ammunta oli vähän heikko, sain kuitenkin kaikki alas, ja sitten lähdin ohittelmaan tyttöjä juoksuradalle, ja ensimmäinen juoksukierros meni aika hyvää vauhtia. Tämä kaava jatkui sitten koko CE:n ajan, ammunta aika heikkoa, mutta juoksu kulki. Lähes puoliväliin asti pysyin melko hyvin kansainvälisiäkin kisoja tehneen tytön perässä, ja maalissakin jäin lopulta vajaan minuutin. Jätkät kyllä painelivat menojaan, tuntui että kuului vain viuh kun ne ohittivat ja sitten ne oli jo kaukana :D Heti maalissa toinen suomalaistyttö Sonja tuli kysymään miltä nyt tuntuu, ja taisin mulkaista vähän pahasti ja vastata totuudenmukaisesti että siltä että kuolen. Kun Sonja myöhemmin tuli omassa erässään maaliin kysyin saman kysymyksen ja kuulemma Sonja nyt ymmärsi reaktioni oikein hyvin :D Vinkki kaikille: älä kysy juoksijalta maaliviivalla miltä tuntuu! Kävin kysymässä oman aikani, joka oli 16,59. Matka oli tarkkaan mitattu eli ei ainakaan yhtään vajaa, ja olin varsin tyytyväinen tuohon, varsinkin kun tiesin että ampumisiin oli mennyt aika paljon aikaa.

Päästiin onneksi lähtemään kun pikkujunnut vielä juoksivat, käytiin pikasuihkussa hotellilla ja sitten ruokaa metsästämään. Tosin hotellilla onnistuin tiputtamaan varasängyn terävä reuna edellä jalkani päälle... Onneksi älysin kylmätä sitä heti suihkussa, niin vahinko jäi pieneksi, siihen tuli vaan täsmämustelma. Illalla nukkumaan mennessä (jälleen venyttelyiden ja perusteellisen ice power-session jälkeen) ehdin ottaa pienen nettisession, ja huomasin että järjestäät olivat laittaneet tulokset jo nettiin. Tuloslistasta huomasin, että olin noussut sijoituksissa yhden pykälän hyvän CE:ni ansiosta!

CE:n ensimmäinen ammunta, Team Finland etualalla. Kuva Svante Rasmuson, Modern Femkamp-fb-ryhmä.

Erinomaisesti nukutun yön jälkeen (paljon reissaavat aina sanovat että hyvän hotellin tunnistaa hyvistä sängyistä ja tyynyistä, ja Scandic Uppsala Nord veti kyllä pisteet kotiin :D) kiskottiin ratsastuskamppeet päälle ja suunnattiin kohti tallia. Rata oli jo rakennettu, joten käveltiin rata ja arvottiin hevoset. Radalla okserit olivat ihan maksimissa eli metrisiä, pystyt vähän pienempiä. Järjestäjät järjestivät meidät järjestykseen, jonka mukaan Alisa ja minä mentiin samalla hevosella, ja arvoin meille hevosen jonka nimi oli Zansibar. Parin sadan kuvailu arpalippusessa kuului "pigg och framåt aldrig några problem", eli pirteä, eteenpäinpyrkivä ja ongelmaton, mikä tietysti kuulosti hyvältä! Kuntoon laitettaessa karsinamerkit olivat aavistuksen sekaannusta aiheuttavat, ja meinattiin jo ottaa meille irlantilainen poni ennen kuin älyttiin että onkin väärä koni... Zansibarin ovessa luki myös sen suku, joka oli varsin vaikuttava: Ovidius - Libero H! En tosin ollut kovin innoissani tuosta Ovidius-isästä, olen joskus ratsatanut tosi k*sipäistä Ovidius-hevosta. Selkään päästyäni kuitenkin totesin, että heppa oli superkiva tapaus, terävä ja innokas, helppo tuoda esteelle hyvin ja mikä pomppu! Verkassa yritin vaan pitää sen rentona ja hyväntuulisena, koska se oli jo itsessään terävä eikä kaivannut sen enempää virittämistä. Rata meni tosi hyvin, onnistuin kerrankin ratsastamaan huolellisesti ilman että sorruin yliratsastukseen. Vain yksi väli oli vähän huono kun oletin että se olisi lyhyet viisi mutta jäikin pitkäksi, mutta heppa seivasi tilanteen hienosti. Pari aikavirhettä saatiin, mutta esteiltä nolla. Hieno hieno hevonen! Ihan oikeasti, tuollaisia sukutauluja voi hyvinkin löytää useimmista kansainvälisen tason gp-luokista, ja meilläkin oli sllainen fiilis että esteet olisivat voineet olla monta reikää isompia :)

Tässä vaiheessa oli sitten henkilökohtainen kisa saatu päätökseen, ja koitti palkintojenjako. Ja kävi ilmi että ykköspaikka tuli minulle, jeeeee! Hyvä CE ja hyvä ratsastus vakiinnuttivat paikan kärjessä, ja kun kisaa johtanut tyttö ei päässyt osallistumaan ratsastukseen oli peli sillä selvä. Sain mitalin ja kaikkea! Kokonaispistesaldo oli 884, joka vanhalla pistelaskusysteemillä olisi ollut 3536p, eli uusi piste-ennätys! Jeejeejee!

Team Scandinavia! Uusi ruotsalaisystävä, minä ja Alisa CE:n jälkeen väsyneinä mutta onnellisina, eikä edes ihan kauhean punaisina :) Kuva Erika Ornstein.

Tämän jälkeen oli kuitenkin vielä vuorossa viestikisa, johon järjestävät jakoivat joukkueen. Sain parikseni tosi taitavan 13v pojan, jonka kaksi veljeä olivat myös kisassa mukana. Uinti vedettiin niin että junnu veti ensin 50m ja sitten isompi ihminen viestilähdollä 100m. Onneksi se oli vain 100m, meinasin kuolla jo siihen. Matka meni sentään suunnilleen ennätykseen, ehkä piirun verran alle, junnuni ui tosi kovaa :) Miekkailu aloitettiin heti kun oltiin sihen valmiita. Tänään ei enää ihan löytynyt jaksamista, motivaatiota eikä aikaakaan tehdä kunnollista verryttelyä, ja kun matsejakin tuli vain 11kpl yhden piston otteluita, oli tämä ehkä epä-hikisin miekkailu ikinä... Eikä muuten edelleenkään mennyt kovin hyvin :D Tässä vaiheessa alettiin vähän huolestuneena katsella kelloa, laiva kun ei odota. CE aloitettiin sitten melko pikavauhtia, ja toteutettiin niin että ensin yksi joukkueen jäsen teki 2x400m ja sitten toinen. Ammuin surkeasti joten juoksin sitten kovaa, ja ihana parini kannusti kovasti! Suoraan juoksuosuudelta kiskottiin vaan hupparit niskaan ja istuttiin autoon sykkeet tapissa ja lähdettiin kohti Tukholmaa. Jo matkalla tunsi miten reisilihakset kutistuivat jälkihuollon puutteesta :D Satamassa laivaan pääsyä odotellessa sitten yritettiin vähän liikutella raajoja...

Olipa kivaa päästä kisaamaan pitkästä aikaa! Tuntui että taas on mennyt pari askelta urheilijamaisempaan suuntaan oma toiminta, alkaa jo tietää milloin kannattaa syödä ja mitä kisapäivän aikana, millaista lihashuoltoa ja verryttelyä tehdä jne, eikä edes stressaa enää liikaa mistään organisoinnista. Tästä on hyvä jatkaa kisakautta!

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Uppsala GP kutsuu!

Tänään koittaa vihdoinkin se päivä kun alkaa reissu kohti vuoden ensimmäisiä viisiottelukisoja! Uppsala GP on osa ruotsalaisten GP-sarjaa, joka huipentuu syksyllä finaaliin. Tällä kertaa osakilpailu tosiaan järjestetään Uppsalassa, noin tunnin matkan päässä Tukholmasta. Kiva päästä näkemään jotain muutakin kaupunkia naapurimaassa kuin Tukholmaa, kenties ehtii tutustumaan kaupunkiinkin vähän!

Kisa on tällä kertaa kaksipäiväinen. Helatorstaina käydään henkilökohtaisen kisan neljä lajia, eli kaikki paitsi ratsastus. Henkilökohtaisen kisan ratsastusosio käydään perjantaiaamuna, jonka jälkeen jatketaan joukkuekisalla, jossa kisataan järjestäjän määräämillä kahden hengen joukkueilla neliottelu. Itse olen aika innoissani tästä kahden päivän konseptista: jos ensimmäisestä päivästä jää jotain hampaankoloon, voi aina parantaa suoritusta seuraavana päivänä. Vaikka taas ensimmäinen päivä menisikin ihan putkeen, ainakin itse saan yleensä joukkuekisasta ihan mielettömästi virtaa antaa suoritukselle vielä ylimääräiset 10% sen normi 110% lisäksi. En kyllä siis yhtään tiedä minkälaisella systeemillä joukkueet jaetaan, onko kyseessä jonkinlainen Mixed Relay eli mies-nainen-parit, vai tehdäänkö yhdessä pikkujunnujen kanssa vai kuinka. Arvelen kuitenkin, että tuskin saadaan mitään omaa Suomi-joukkuetta. Nähtäväksi jää, mutta on varmasti ihan hyvä oppia vähän joukkuekisasysteemistäkin.

Syksyllä Ruotsissa pääsin palkintopallille asti, toivottavasti tälläkin kertaa!
Suomesta meitä lähtee itseni lisäksi kaksi muutakin, yksi treenikaveri joka oli mukana Stockholm GP:ssäkin sekä oululainen viime vuoden SM-hopeamitalisti, joka tosin osallistuu juniorisarjaan. Ruotsissa on senioritasolla aika heikosti porukkaa, joten siellä ei pitäisi olla kovin paljon vastusta, eli esim. SM-kisoja silmällä pitäen on kiva suorittaa vähän vertailua siitä, koka on kehittynyt missäkin ja kuinka paljon. Tietää sitten kuinka paljon itsellä on kirittävää kesän aikana! Tavoitteena on tehdä uusi uintiennätys ja toivottavasti parantaa kokonaispistemäärän ennätystä, tosin siinä vertailu on vähän hankalaa muuttuneen pistelaskun takia.

Valmistautuminen on sujunut hyvin, viikonlopun SM-miekkailujen jälkeen on ohjelmassa ollut vähän kevennettyä treeniä, ja viimeviikkoiset lonkkakivut ovat onneksi pysyneet kurissa. Muiden tyttöjen äidit lähtevät mukaan huoltojoukoiksi, mutta saan kuulemma lainata niitä jos tulee omaa äitiä ikävä :) Pitäkää peukkuja Team Finlandille ja pysykää kuulolla tuloksista!

maanantai 26. toukokuuta 2014

Miekkailu-SM

Lauantaina oli siis kalpamiekkailun SM-kisojen aika. En todellakaan ollut koitoksesta kovin innoissani, eikä säteilevä auringonpaiste ulkona juurikaan auttanut asiaa hallille saapuessani... Vähän asiaa auttoi se, että sain tilaamani uuden plastrongin ja hanskan käyttööni kisoissa, jotka molemmat olivat huomattava upgrade vanhoihin rähjäisiin varusteisiin.

Kuten ulkona, myös hallissa oli todella lämmin, mikä ei todellakaan helpottanut muutenkin hikistä miekkailukoitosta. Nesteytystä piti ajatella ihan koko ajan, ettei nestehukka pääse yllättämään. Naisia oli ilmoittautunut kisaan valitettavan vähän, joten alkuerät eivät sentään kestäneet kovin pitkään. Itse olin tietysti olemattoman rankingini perusteella taas kovimmassa alkuerässä. (Olinkin edellispäivänä tsekkaillut rankingtilastoja ja huomannut, että vaivalla tienaamani kokonaiset 3 rankingpistettä maaliskuun kisoista olivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, mistä tuli vähän paha mieli. Se ei kuitenkaan olisi vaikuttanut rankingsijoitukseeni, eli en alkanut selvittelmään asiaa siihen hätään).


Positiivista koitoksessa oli se, etten jäänyt nollille kertaakaan. Se on rohkaisevaa viisiottelua ajatellen: yhden piston ottelussa on huomattavasti paremmat mahdollisuudet pihistää se yksi pisto kovaltakin vastustajalta, kuin miekkailuottelussa saada taitavalta miekkailijalta monta pistoa. Sain myös yhden piston enemmän kuin joku muu, joten en ollut kovin harmissani ennen kuin illalla erehdyin katsomaan kokonaistulokset, joissa olin jälleen kerran ylläriylläri viimeinen. Olin ihan hiilenä että millä ihmeen perusteella olen mukamas viimeinen suuremmalla pistomäärällä, kunnes älysin että sijoitus lasketaan häviöiden määrän ja indeksin perusteella, eikä pistojen määrän. Silti tuntuu siltä, että miekkailu on laji, jossa yrittämistä ei palkita millään lailla, vain perusteellisesta onnistumisesta jää mitään käteen. Eihän se minun syyni ole että alkuerässäni oli yksi miekkailija enemmän kuin jonkun toisen erässä (vaikka ehkä sillä on jotain tekemistä sen rankingin kanssa).

Kalvan SM-kultaa veivät Michaela Kock (HFM) ja Rasmus Mellanen (TMÅF). Kuva fencing-pentathlon.fi
Näin jälkiviisaana on helppo todeta, että oli typerää osallista ylipäätään. Vähän sellainen olo kuin olisi ilmoittautunut shetlanninponilla Olympialaisten kenttäratsatukseen ja kuvittelisi pärjäävänsä. Olisin varmasti keksinyt parempaa käyttöä niille kolmellekymmenelle eurolle jotka osallistumisesta pulitin ja aurinkoiselle kesäpäivälle. Seuraavien miekkailukisojen osallistumista harkitsen varmasti tarkemmin, ei ole mitään mieltä mennä kerta toisensa jälkeen pahoittamaan mieltään ja vielä maksamaan siitä. Parempia miekkailukisoja olisi esim. joku kalpamaraton, jossa kaikki ottelevat kaikkia vastaan, eikä ketään siis tiputeta missään vaiheessa, tai edes sellainen, jossa kaikki jatkavat edes yhteen cup-otteluun.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Nyt odotan innolla loppuviikon viisiottelukisoja ja hyviä tuloksia ja onnistumisia sieltä!

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Vesileluja

Huhtikuussa oli tosiaan hieman vaihtoehtoisia uintitreenejä, kun ei olkapään takia pystynyt tekemään käsivetoja käytännössä ollenkaan. Uintitreenien pelastajaksi nousivatkin erikoistilanteessa uudet vesilelut, eli snorkkeli ja räpylät! Pari kuukautta sitten tehtiin sunnuntaitreeneissä nopealla radalla kaikenlaisia itselleni uusia tekniikkajuttuja, jotka usein pitkälti perustuvat vartalon kannatteluun ja uintiasennon hallitsemiseen. Näissä tuntui siltä, että joka kerta kun sain asennon hallintaan, piti hengittää, ja asento hajosi täysin. Tästä turhautuneena päätin siltä istumalta hankkia snorkkelin, jotta voi hengittää vedessä eikä tarvitse nostella päätä ja hajottaa asentoa. Samalla päätin sitten hankkia räpylätkin, jotta saisi vähän pontta potkutreeniin. Konsultoin uimariystävää millaiset piti hankkia, ja tilasin ne swimshopin nettikaupasta kätevästi.


Räpylöiden kanssa ei ollut mitään ihmeellisyyksiä, olen lainannut samanlaisia kaverilta aiemminkin. Potkutreeni on superhapottavaa ja aika tylsää, kun etenee niin hitaasti ja tuntuu kauhealta, joten räpylöiden avulla pääsee ainakin etenemään vähän kovempaa. Hapotuksesta ei pääse eroon, ja räpylöillä potkiminen kehittääkin potkua tehokkaasti niin että käyttää jalkaa lonkasta asti ja molempiin suuntiin. Lonkankoukistajat olivatkin aika tulessa juoksu-miekkailu-uintipotku-yhdistelmästä olkapään ollessa poissa pelistä...

Snorkkeli sitä vastoin osoittautui haastavammaksi kuin luulin. Oletus oli tietysti, että ei kun snoge päähän ja menemään, mutta aika nopeasti alkoi tulla hukkumiskuolema-efektejä, kun sekä nenä että snorkkeli olivat yhtäkkiä täynnä vettä. En vieläkään tiedä miten ne täyttyvät, mutta kun on suu ja nenä täynnä vettä, on aika hankala hengittää. Niinpä olen toistaiseksi tehnyt tällä vaan parinsadan metrin pätkiä ja keskittynyt hengityksen opetteluun. Kuperkeikkakäännöksiä snorkkelilla en ole vielä uskaltautunut yrittämään, vaikka se näyttää kavereiden tehdessä niin helpolta.

Snorkkeli ja räpylät käytössä Kuva www.swiminn.com
Snorkkeli on siis vähän enemmän pro kuin tavallinen turistimalli. Se on kasvojen keskellä oleva malli, joka pysyy paikoillaan kunnolla uidessa paremmin kuin sivulla oleva. Pään ympäri kulkee vielä hihna, joka vakauttaa tuubin paikalleen. Väri on päheä pinkki! Valitettavasti en ole vieläkään onnistunut saamaan kamoista kuvia otettua, joten joudutte tyytymään mainoskuviin tällä kertaa...

maanantai 19. toukokuuta 2014

Supersunnuntai

Toukokuu on kisakuu-väittämä alkaa toden teolla lunastautua, minkä sain kokea viikonloppuna. Kaikki tähtää nyt tietenkin kuun lopussa koittaviin Uppsalan viisiottelukisoihin, mutta viikonloppu ja varsinkin eilinen kisapäivä toimi varsin hyvänä milestonena matkalla kohti Uppsalaa.

Aloitin viikonlopun tietysti esteratsastuksen merkeissä Keravalla, ja jatkoin siitä suoraan Märskyyn, jossa oli suunnitelmissa tehdä kova uintitreeni. Onneksi yksi kaveri oli sattunut myös sinne, ja värväsinkin heti kaverin mukaan treeniin motivaattoriksi. Uitiin kovia viisikymppisiä perusteellisin palautuksin, ja ensimmäiset 5 tuskailin hitauttani. Tässä vaiheessa keksin lähettää vähän hitaamman kaverin lähtemään 10 sek aiemmin, niin että saan motivaatiota uida kaverin kiinni ja ohi. Ja kas kummaa, heti sain ajasta höylättyä pari sekuntia! On se kumma, ihmisen mieli...

Lauantaiaamuna kello soi omaan makuuni vähän turhan aikaisin ollakseen lauantai, ja piti nousta syömään aamupalaa jotta ehtisi vetää kunnon juoksutreenin ennen serkun häihin valmistautumista. Olin ensin aika nuutunut, ja lupailinkin jo itselleni että vähän vähemmät vedot riittäisi, mutta mitä pidemmälle treenissä pääsin, sen paremmin kulki, joten sain kuin sainkin hyvän treenin tehtyä! Viimeaikaiset sairastelut eivät siis olleet verottaneet kuntoa pahasti :) Sen jälkeen oli tosiaan tehtävä perusteellinen makeover, ja loppupäivä menikin sitten häähumussa. Kovasti olisi houkutellut lähteä vielä jatkoille hääseurueen kanssa, mutta onneksi älysin lähteä suht aikaisin kotiin sunnuntaita silmällä pitäen.
Uusi hieno Kingsland-kisapaita oli ihana! Vielä kun saisi kunnollisen kisahousutkin...
Sunnuntaina heräsin epäinhimmillisen väsyneenä, kiskoin kisakamat päälle ja suuntasin kohti Keravaa ja ratsastuskisoja. Aamupäivä meni ratahenkilökuntana (auringonpaisteessa jee!), kunnes oli aika kiskoa saappaat jalkaan ja kiivetä hevosen selkään omaa suoritusta varten. Wichita oli aika virittäytyneessä tilassa... ratsastin sitä vähän aikaa maneesissa rennoksi, sitten ulkokentällä vain muutama hyppy ja radalle. Säästeliäästä verryttelystäni huolimatta heppa oli jo ihan hikinen ja vaahdossa, ja radalle päästyään ei meinannut pysyä nahoissaan. Ykköselle tein perusteelliset Saskiat, jäin säätämään askelta ja ratsastamaan vaan taaksepäin, eikä heppaparka tiennyt lainkaan että nyt pitäisi hypätä. Siitä tuli siis ympyrä, jonka aikana ryhdistäydyin, ja loppurata olikin sitten ihan hyvä. Pitää vielä katsoa videolta näyttikö se ulospäinkin ihan hyvältä... Tyhmää vaan että aina pitää kämmätä ensin ennen kuin tajuaa että voisi ratsastaa hyvinkin. Oli kuitenkin kiva päästä kisaamaan! Ja heppakin oli jo huomattavasti coolimpi seuraavan ratsastajan kanssa. Oli kuulemma ollut edellisissä kisoissa ihan sekaisin, mennyt kovaa ja pelännyt kaikkea, eli olin ihan tyytyväinen itseeni sen suhteen että sain sen pidettyä luottavaisena vaikka se jännittikin.

Auttelin tosiaan vielä seuraavaa ratsastajaa ja oltiin vielä hyödyksi radan rakennuksessa yms, kunnes oli aika suunnata kohti Pirkkolaa ja uinnin harjoituskisoja. Olin jo tässä vaiheessa ihan loppu, eikä tulikuuma auto paljon auttanut asiaa, mutta lohdutin itseäni sillä, että tänään tarvitsee uida kaikki matkat vain kerran, ei ole tiedossa mitään 1000x50m tappotreenejä :D Onneksi altaan vesi oli mukavan viileää, ja verryttelyn jälkeen aloitin 50m matkalla, jolla pääsin kirkkaasti alle sen 40sek, kuten oli tarkoituskin. Kuulemma uinti näyttikin oikein hyvältä, vedot olivat voimakkaita ja matkaavoittavia :) Yksi ennätys siis tehty, ei kun seuraavan kimppuun! Vähän verraa ja huilia väliin, ja sitten 200m. Ja tulipa taas yllätyksenä kuinka pitkä matka se onkaan! Olin jo ensimmäisen 50m jälkeen ihan loppu, mutta tulipa siitäkin lopulta yli 5sek parannus vanhaan ennätykseen. Taas verran ja huilin jälkeen oli vielä 100m, joka olikin sitten todellinen rimanalitus, taisin jäädä enntyksestäni jotain 5sek :D Valmentajakin naureskeli että taisi vähän hapottaa... Onneksi olin ennakoinut tämän ja jättänyt sen vähiten tärkeän matkan viimeiseksi.


Olipa kyllä kiva parannella ennätyksiä pitkästä aikaa! Se, että ei todellakaan ollut mikään ennätystehtailija-fiilis ja sain silti tehtyä ihan hyvää tulosta, kertoo siitä että taso on taas hilautunut vähän ylöspäin. Jos en olisi tehnyt kovaa uintitreeniä perjantaina ja kovaa juoksutreeniä launtaina, ja ratsastanut ennen suoritusta, olisivat ajat varmaan olleet vielä parempia. Nyt vaan suunta kohti Uppsalaa, siellä voisi sitten taas parannella 200m ennätystä uuteen uskoon! Joka tapauksessa olin kyllä viikonlopun rientojen jälkeen niin loppu, että kotiin päästyäni sammuin kuin kynttilä ja nukuin koko lätkämatsin läpi, vaikka telkkari olikin päällä :D Enpä tosin tainnut missata paljoakaan...

torstai 15. toukokuuta 2014

Maailman paras pepputreeni

Nyt aion jakaa vastauksen ongelmaan, jota pohtii Jutta Gustafsberg, ihan varmasti jokainen fitnessurheilija, ainakin jossain vaiheessa elämäänsä jokainen nainen, ja todennäköisesti kaikki muutkin. Kuinka saada hyvä takapuoli?


Vastaus on suhteellisen yksinkertainen. Unohda ihmedieetit, juoksutreenit ja kuntosalilla hikoilu, ja ryhdy miekkailemaan. Miekkailu on kliinisten kokeiden (=tarkkasilmäisten havaintojen (omieni ja muiden)) perusteella maailman tehokkain tapa muokata takapuolta. Jos olet fyysisesti lahjakas, näet tuloksia lähes välittömästi, mutta hitaammallakin kropalla tulokset ovat väistämättömiä. Peppusi kapenee, kiinteytyy ja nousee vähintään kolme ja puoli senttimetriä, ja sitä ei voi estää. Säännöllinen 2-3 kertaa viikossa miekkailu riittää.

Voit tietysti liikkua jalat koukussa staattisessa pidossa ja tehdä siitä askelkyykkyjä pari tuntia kerrallaan ilman miekkaakin, mutta veikkaan että miekkailu on melkolailla hauskempaa.
Havaittuja sivuoireita voi olla mustelmat, urheiluhulluus, liikuntariippuvuus, satunnainen v*tutus, selittämätön voitonriemu ja käsittämätön kehitystä ilmaiseva lihaskipu gluteus maximuksessasi. Näitä sivuoireita esiintyy huomattavalla osalla miekkailijoista.

Tämän tekstin inspiraationa toimi infernaalinen lihaskipu takalistossa, kun vajaan viikon tauon jälkeen tein kevyehkön miekkailutreenin...

tiistai 13. toukokuuta 2014

Ensiapua treenikassissa

Tekevälle sattuu, kaikkihan sen tietää. Urheilussa on aina omat riskinsä, kun tehdään kovaa ja nopeasti ja opetellaan uusia asioita. Nilkan nyrjähdys ei ole miekkailussakaan ihan harvinaista, mutta aina yhtä ikävää.

Taannoin sain vihdoinkin hankittua omaan treenikassiini vähän ensiaputarvikkeita, eli lähinnä kylmää ensi hätään. Vaikka kisiksellä saa jäitä alakerrasta, menee siinä kuitenkin muutama minuutti ennen kuin vikkeläjalkainenkaan treenikaveri juoksee niitä hakemaan vahtimestareilta. Omasta treenikassista pikakylmäpussin saa vamman päälle muutamassa sekunnissa, mikä voi nopeuttaa toipumisaikaa useita päiviä, ellei jopa viikkoja. Onneksi monella urheilijalla ja varsinkin valmentajalla on ensiaputaidot kohdallaan, ja kolme koota eli kylmä, koho ja kompressio tulevat lähes kaikilta ihan selkärangasta, mikä tuli todistettua taannoin kun kuukausikisassa meni jalka eräältä miekkailijalta.


Kylmäsuihke on puolestaan kätevää, jos esim. miekkailukisassa saa kovan iskun käteensä. Suihke ei tahraa paikkoja niin kuin geeli, ja ainakin purkin etiketin mukaan tämän käyttötarkoituskin on nimenomaan loukkaantumistilanteessa, eikä palautukseen kuten Ice Power-geeli.

Tietysti mukana voisi pitää vähän kattavampaakin tarvikemäärää (laastaria yms.), mutta en ole katsonut sitä tarpeelliseksi, kun liikuntapaikoissa kuitenkin on ensiaputarvikkeita. Ja tietenkin toivotaan, ettei näillekään tule käyttöä!

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Oktawia Novacka hallitsee maailmancup-sarjaa

Viime viikolla käytiin kauden neljäs MC-osakilpailu Unkarissa. Puolan Oktawia Novacka oli jälleen terässä, ja kauden sijoitukset puhuvat aika selvää kieltä: toinen - toinen - ensimmäinen. Puolalainen johtaakin mc-sarjaa selvällä piste-erolla ennen mc-kauden finaalia, joka käydään USA:N Sarasotassa kesäkuun alussa.

Kuva täältä.
Suomea edustivat kisassa Eevi ja Dagny Bengs, jotka karsiutuivat loppukilpailusta.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Viikin Viitonen

Noniin, lauantaina pääsin siis vehreään Viikkiin kirmailemaan! Viikin Viitonen on kyläjuoksumainen tapahtuma, jota järjestetään säännöllisen epäsäännöllisesti keväästä syksyyn. Tämän vuoden ensimmäiset juoksut suoritettiin lauantaina aurinkoisessa mutta hieman tuulisessa säässä noin sadan juoksijan voimin.

Itse otin tämän vain hieman kovatemoisempana juoksutreeninä, en niinkään kilpailuna. Treenasin edellisenä päivänä kunnolla ja kävin vielä aamulla uimassa, eli jalat eivät olleet mitenkään järin tuoreet. Saavuimme paikalle (olin onnistunut yllyttämään iskän mukaan, tosin oireileva polvi vähän hidasti kilpakumppanini vauhtia) ehkä vähän turhan myöhään, yleensä tykkään jättää tuollaiset lähtöä edeltävät hengailut melko minimiin ettei ehdi tulla kylmä ja vessahätä, mutta pari minuuttia lisää verryttelyä olisi voinut olla ihan paikallaan... Tosin aamuinen uinti oli lämmittänyt kroppaa sopivasti, ettei ihan kylmiltään lähtenyt. Ensimmäisen kilometrin aikana vaan takareisiä kiristeli siihen malliin, että varmaankin muistan venyttää ne auki ennen seuraavaa juoksukoitosta.

Alkumetreillä. Kuva Viikin Viitosen fb-sivulta, josta saa ajankohtaista tietoa juoksuista.
Juoksijat järjestettiin lähtöviivalle sen perusteella, mitä vauhtia kukin arvioi juoksevansa, ja matkaan päästiin hyvässä järjestyksessä. Juoksu tuntui melko hyvältä ja tehokkaalta. Reitti kulkee tosiaan Arboretumin metsissä ja Viikin pelloilla keskellä Helsingin varmaankin vehreintä aluetta, joten happea riittää! Reitti oli erinomaisesti merkitty nuolineen ja välimatkamittauksineen, vaikka en ihan yksinäni juossutkaan missään vaiheessa.

Alkumatka kulki mukavasti, ja taas varsinkin alamäissä sain aina mukavasti ohiteltua edellämenijöitä (juoksuvalmentajalle lämpimiä ajatuksia (ja ehkä terveisiä, että milloin treenataan ylämäkiä ja kaarteita?!)), vaikka nopeimmat olivat kyllä karanneet kauas näkyvistä jo ihan alkumetreillä. Melko tarkkaan 3,2km kohdalla käännyttiin peltoaukioille, ja tästä alkoikin sitten tuskien taival. Onneksi aiemmin kengännauhojaan sitomaan pysähtynyt punatakkinen mies kiilasi eteeni juuri tässä kurvissa, ja päätin samantien että nyt muuten otan tuosta kaiken hyödyn irti ja koetan miltä peesaaminen tuntuu. Pellolla tuuli kovaa sekä edestä että sivulta, joten liimannuin ihan miehen kantapäille tuulensuojaan ja pysyttelin siinä sitkeästi. Tässä vaiheessa reittiä koittaa myös Raastosuoraksi nimitetty pätkä, ja nyt todella ymmärsin mitä tuolla nimellä tarkoitetaan. Suora on varmaan lähemmäs kilometrin pituinen, siellä tuulee ja pohja on löysää soraa, jota on älyttömän raskasta juosta. Ilman punaista selkää nenäni edessä olisin varmasti hyytynyt sinne. Nyt sinnittelin peltoaukeat miehen peesissä varmasti säästäen jonkin verran energiaa tuulenhalkojan avulla, ja loppumetreillä aloin sitten hyytyä sen verran että etäisyys kasvoi muutaman metrin. Maaliin tulimme melko samaan aikaan. Punatakkinen mies oli kyllä juoksuni sankari, mutta en löytänyt sankariani enää maaliintulon jälkeen jotta olisin voinut kiittää vetoavusta.

Loppumetreillä. Kuva Viikin Viitosen fb-sivulta, josta saa ajankohtaista tietoa juoksuista.
Oma aikani oli 24:14. Olin asettanut tavoitteekseni alle 25min, eli on tuo ihan hyväksytty suoritus, mutta en kyllä voi olla siihen millään tapaa tyytyväinen (vertailun vuoksi, naisten sarjan voittaja juoksi 19:25). Ihan jees treenivauhtia, mutta kyllä nyt pitäisi alkaa päästä kovempaa. Vaikea uskoa, että olen jaksanut juosta melkein tuota vauhtia tuplasti pidemmän matkan viime vuonna! Lohduttavaa oli se, että ensimmäiset 3,2km eli meidän kisamatka tuntuivat hyvältä (hölmönä en älynnyt katsoa kelloa siinä vaiheessa...). Koetan päästä juoksemaan tuota matkaa uudestaankin, ja silloin on tavoite päästä alle 24min. Toivottavasti kohdalle osuisi vähän vähemmän tuulinen päivä, ja toivottavasti tulisi yhtä passeli peesattava auttamaan raastosuoralle :) Tulkaa ihmeessä mukaan, hauska tapahtuma ja iisi matka!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Elämäni aakkoset

Bloggosfäärissä liikkui jokin aika sitten tällainen aakkoshaaste, jonka minäkin sitten täyttelin aikani kuluksi. Oli yllättävän haastavaa valita joistakin kirjaimista se yksi ykkösjuttu, kun taas joihinkin oli vähän vaikeaa keksiä mitään. Vihdoinkin sain homman kuvitettua ja viimeisteltyä, eli tässä teille tiivis Saskia-paketti!

A: Ammunta. Laji joka on tullut elämääni viisiottelun myötä. Parhaimmillaan helpottaa elämää kummasti, pahimmillaan sekoitttaa pakkaa tehokkaasti.


B: Banaani. Lempivälipala. Siitä saa hyvin ponnua jaksaa suorittaa täysillä, ilman että vatsaan tulee liian täysi olo.

C: C-kortti, eli kuorma-autokortti. I've got it. Jos haaveilet hevosenhoitajan urasta, salainen vinkkini on, että älä missään nimessä suorita C-korttia. Se on kivaa ekat kaksi kertaa, sen jälkeen ei enää.

D: Dogan <3 Lempihevoseni kautta aikojen. Asuu nykyään jenkeissä.


E: Esteratsastus. Edelleen lempilajini viisiottelussa. Esteratsastus on avain ihmisen onnellisuuteen, ei ole mitään siistimpää tunnettaa kuin lentää täydellisessä yhteisymmärryksessä esteen yli 600km meetwurstipötkylän kanssa.

F: Kirosana. Kiroilen ihan liikaa, pitäisi oppia ilmaisemaan itseään siistimmin.

G: Google. Kaikkitietävä ystävä.

H: Hobitti. Itsestäni usein käytetty ilmaisu, jolla on kai jotain tekemistä pituuteni kanssa. Olen taannoin nimennyt autoni hobittimobiiliksi, koska se usein kuljettaa autollisen hobitteja Keravalle ratsastamaan.

I: Iskä. Maailman paras!

J: Juoksu. Viisiottelussa yhdistettynä juoksuammuntaan. Siitä kiva laji, että siinä voi kehittyä omilla ehdoillaan, ja mokaaminen on vaikeaa.


K: Kylmähoito. Taikavoima esim. kipeytynyneitä penikoita hoidettaessa. Aluksi yllättävän kivuliasta, mutta tekee tosi hyvää. Teemu Selännekin tekee tätä.

L: Lepo ja Lihashuolto. Välttämätöntä riittävissä määrin. Rest is the weapon, sanoo Teemukin.

M: Miekkailu. Itselleni vaikein viisiottelulaji. Hyvälläkin suorituksella voi hävitä, ja sekös vasta pänniikin.

N: Nukkuminen. Tehokkainta lepoa. Tuntuu että tätä ei ikinä tule tehtyä riittävästi, vaikka en tunnekaan ketään joka kävisi yhtä aikaisin nukkumaan kuin minä.

O: Opari. Miekkailun yksityisoppitunti. Hauskaa puuhaa, varsinkin kun valmentajani on superihana vanhanajan herrasmies, jonka kanssa vaihdetaan poskisuudelmia salille tultaessa ja sieltä lähdettäessä.

P: Palautuminen. Supertärkeää kehityksen kannalta. Tähän yritän kiinnittää melkein yhtä paljon huomiota kuin itse treeniin. Tästä kokonainen teksti täällä.

Q: Q on tyyppi Bond-leffoissa. Yksi salaisista paheistani on se, että kaikista mieluiten katson hyviä action-leffoja. DIE HARD!!!!!

R: Ruoka. Tärkeää jaksamisen kannalta. Mahdollisimman hyvälaatuista. Liikkuva keho tarvitsee paljon proteiinia.


S: Sisarukset. Isosisko ja pikkuveli. Maailman parhaat!

T: Treeni. Lempiasia maailmassa. Vaikka nykyään treenaan periaatteessa tavoitteellisesti, on silti treeni aina ihanaa.

U: Uinti. Laji, johon olen vähän rakastunut viisiottelun myötä. Lajeista palkitsevin, koska siinä kehittyy niin silminnähden ja kehitystä on helppo mitata konkreettisesti. Kello ei valehtele.

V: Voima. Salitreeni on aloittelijalle äärimmäisen palkitseva treenimuoto, kun tuloksia syntyy niin nopeasti sekä peilissä että voimatasoissa. Suosittelen. Oma lempilajini on Bodypump. Tähän olisi voinut valita montakin juttua, esim. Venyttely tai Varusteet...


X: X-asento. Viihdyn siinä lepopäivinä. Työkavereideni keskuudessa on viime aikoina arvuuteltu, nautinko sohvalla löhöilystä lainkaan. Vastaus on että nautin, mutta en yhtä paljon kuin kovasta treenistä, ja niinpä harrastan sitä melko säästeliäästi.

Y: Ystävät. Treeneissä on rutkasti kivempaa kun voi samalla vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa esim. verrytellessä. Yritän myös ehtiä nähdä muita kavereita, vaikka se haasteellista joskus onkin.

Z: Zen. En ole siinä kovin hyvä. Esim. bodybalancen loppurentoutuksessa en ikinä ehdi nukahtaa, kuten monet muut vähän helpommin rauhoittuvat ihmiset.

Å: Ruåtsin kieli. Toinen äidinkieleni.

Ä: Äiti. Maailman paras.

Ö: Tästä tulee mieleen oikeastaan vain se, että kyseinen kirjain esiintyy vain skandinaavisissa ääkkösissä, mistä tulee mieleen kotimaamme Suomi. Olen asunut ulkomailla paljon, ja kun viimeksi muutin takaisin Suomeen, päätin että ulkomailla-asumiset saa nyt riittää. Haluan, että voin hetken mielijohteesta soittaa siskolleni ja päätyä laulamaan karaokea, käydä vanhemmillani syömässä tai juosta mummilaan, puhumattakaan kaikista kavereista!