maanantai 13. toukokuuta 2013

Isompia aseita

Viisiottelussa ammutaan melkein lelupyssyillä, joissa ei ole minkäänlaisia luoteja. Eli niillä ei onnistu ketään vahingoittamaan, ellet ota piipusta kiinni ja mäiski kahvalla vastustajaa päähän. Tämän takia olinkin innoissani, kun pääsin tannoin duuniporukan kanssa ampumaan ihan kunnon aseilla!

Ampumasession veti entinen ammattisotilas, jonka omia molemmat kiväärit olivat, eli tyyppi todella tiesi mistä puhui. Tapahtuma pidettiin Lopen ampumaradalla, jossa oli ampumiseen oikein tarkoituksenmukaiset tilat eri aseille.

Aloitettiin ammuskelut 220-kaliiberisella kiväärillä. Tämän kanssa mulla oli vähän hankaluuksia, en kertakaikkiaan löytänyt tarkkaa tähtäyskuvaa vaikka kuinka yritin liikutella päätä lähemmäs ja kauemmas suhteessa kiikariin. Niinpä ampumisetkin meni sitten ihan kanervikkoon. Mun onneksi, koska tämän piti olla kilpailu, kiikari meni jotenkin rikki niin että kaikki muutkin ampuivat ihan metsään, eli kisatulokset oli pakko hylätä.

Seuraavaksi päästiin testailemaan Glockia. Oli hauskaa ampua pistoolilla joka potkaisee! Tällä osuin jo ihan kohtuullisesti, en kuitenkaan ihan niin hyvin kuin muut olettivat kun tiesivät että harrastan ammuntaa. Tällä oli kuitenkin ihan eri ampuma-asento (kaksin käsin aseesta kiinni) ja tähtäyskuva (tähdätään keskelle eikä alas) kuin mihin olen tottunut, joten liekö se niin kummallista etten ihan voittajamateriaalia ollut tässäkään lajissa.

Viimeiseksi päästiin käsittelemään haulikkoa nimeltä Henna (kuulemma aseilla on aina naisen nimi). Tällä ammuttiin limutölkkejä, ja osuin tosi varmasti kaikkiin joka kerta! Bravuurini oli, kun ei laitettukaan kolmea tölkkiä eri kohtiin, vaan yksi erikseen ja kaksi päällekkäin, ja ammuin supertyylikkäästi ensin sen sivummalla olevan ja sitten ensin sen päällimäisen tölkin ja viimeiseksi alimman. SCORE!! Tämä potkaisi ehkä eniten, eli sai seistä varsin tukevasti.


Jokaisesta aseesta löytyy kuvauksia noin kolme riviä kummallisia numero-kirjainyhdistelmiä, mutta mulle ainakin noi yleispätevät riittää. Hauska detalji muuten oli, että vasta siinä vaiheessa kun ampumiset oli ammuttu ja aseet pakattu visusti pois, kävi ilmi että molemmilla kouluttajilla oli ollut päällään luotiliivit koko homman ajan takkien alla! Että niinkin paljon ne meihin luotti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti