lauantai 6. huhtikuuta 2013

Miekkailukulttuuria

Pikkuhiljaa ollaan alettu päästä lajeihin paremmin sisään. Useimpia lajeja treenataan vaan omalla viisiotteluporukalla, mutta miekkailusalissa tapaa muitakin miekkailuharrastajia. Tämän tiimoilta on paljastunut uusia ulottuvuuksia lajista, ja kummasti ollaan vihkiydytty miekkailutapoihin.

Jätetään nyt tässä kirjoituksessa miekkailun herrasmieskulttuuri, tervehdykset ja ranskankielinen terminologia sikseen, ja otetaan hieman käytännönläheisempi ote. Meille nimittäin tuli aikamoisena shokkina se, kun huomattiin että miekkailupiireissä ei harrasteta pukuhuoneita, vaan vaatteet vaihdetaan siellä täydessä miekkailusalissa! Ennen pitkää päästiin tähän meininkiin mukaan (paitsi Ansku, joka on niin siveä että kiltisti roudailee kamojaan pukkariin), ja nyt onkin miekkailupäivien uusi stressimomentti sellainen, että pitää muistaa laittaa asianmukaiset alusvaatteet päälle :D

Alkushokin jälkeen tästä on oikeastaan muodostunut ihan positiivinen asia, on nimittäin käynyt ilmi että miekkailuharrastajien (ja varsinkin tosissaan treenaavien) joukossa on joukoittain hyvännäköisiä miehiä! Parasta on, jos on itse ihan loppu treenien jälkeen, ja sitten joku paidaton hunkki tulee opareille. Ahkeruus palkitaan, niinhän se oli?!

Kuvassa Italialainen miekkailija Aldo Montano
Kuva sivulta http://fabulousmag.co.uk/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti