sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

I'm still alive

Tapahtumarikas päivä takana! Päivä alkoi tosiaan superaikaisella CE:llä, jota ennen oli jo tullut jännitettyä sitä pääsenkö pikkuautolla lainkaan liikkeelle lumimyrskyn jäljiltä... Olin paikalla vähän liian myöhään, en ehtinyt oikein päästä sisään ammuntaan tarpeeksi. Ammunta sitten menikin aika kehnosti, ensimmäinen ja viimeinen ihan ookoo, mutta kaksi keskimmäistä tosi huonosti, jossa sitten hävisin ihan hävyttömän paljon aikaa. Kokonaisajaksi sain 18,24, jolla jätin taakseni omassa erässäni kaksi juoksijaa. Maalissa palauduin supernopeasti, ja jäi sellainen olo että jatkossa viimeisen juoksuosion voisi vetää kokonaisuudessaan kovempaa, eikä vain loppukiriä.

Nähtävästi keskityn kovasti, kun ilme on noin hullunkurinen...

Miekkailusta tiesin, että se on heikoin lajini, ja se tulikin todistettua. Miekkailun huppuhetkeni oli, kun sain varastettua kaksi pistoa taitavalta maajoukkuelaiselta :) Niissä alun helpoissa matseissa olisi kyllä pitänyt saada enemmän pistoja. Harjoitukset jatkuvat...

Uinnissa lähdöt oli koottu hyvin, moni lähtö oli supertasainen. Tässä oli itselleni suurin tyytväisyyden paikka, olin nopein meistä jotka olivat syksyllä aloittaneet lajin, aika oli 3,40 jotain (3,47?). Olin suunnitellut vetäväni uinnissa kaikki mehut irti, mutta en kertakaikkiaan uskaltanut ihan piiputtaa itseäni aiemmilla kierroksilla, mutta nyt tiedän, että tässäkin lajissa voisin alkaa kiriä vähän aiemmin.

Happea! Taas tosi edustava otos :D

Lopputuloksissa olin 5/7, pisteet olivat 1400 jotain. Summa summarum, tavoitteet ylittyivät mutta jotenkin silti vähän harmittaa. Ja sekös vasta harmittaa, että harmittaa, vaikka olisi syytä olla ihan tyytyväinen.  Sinänsä suoritukset olivat ihan hyviä, sijoitus vaan olisi voinut olla korkeampi. Tyhmää miekkailua selvästi painotetaan pisteytyksessä (kypsä suhtautumistapa :D). Sääli että se ratsastus jäi pois, se kun kuitenkin olisi mulla vahva laji joka olisi hyvinkin voinut kiskoa pisteitä ja sijoitusta ylöspäin. Joka tapauksessa nyt on jonkinlainen lähtötaso josta lähteä parantamaan, sääli vaan että seuraavat kisat on vasta toukokuussa, mä haluaisin mennä heti huomenna!

Päivän mokasta vastasi tänään (onneksi) iskä, joka oli (äiti myös) ihanasti mukana kannustamassa! Pyysin iskää ottamaan uinnin loppuverrasta vähän videota, jolta voisi vähän tsekata omaa tekniikkaa. Uin jonkun satasen ja menin sitten katsomaan miltä video näyttää. Sääli vaan että videolla näkyi pelkästään hallin kaakelilattiaa puolisen minuuttia :D Onneksi Anskun apujoukot saivat vähän parempaa videomateriaalia uinnista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti