maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua kaikille lukijoille!

Yleensä yritetään ylläpitää jonkinlaista sensuuria kuvissa, joita täällä julkaistaan, mutta menköön nyt kerran. Eli olkaa hyvät, kaikille lukijoille yhteisenä joululahjana nolojen tilanteiden naiset-kuvasarja, featuring Ansku&Saskia:

Kyllähän esteratsastus on hauskaa, mutta että NOIN hauskaa?!


Alkuaikojen CE-treeneissä oltiin tyylikkäitä (PekkaNiska-hikipanta, ensi vuoden hittituote):


Siis voiko joku ihminen näyttää oikeasti hyvältä uimalakissa?? (Voi... Katso vaikka täältä)


Ja ehkä kaikkien aikojen helmi, joka vie termin booty-shot ihan uudelle tasolle:


Noloin juoksutekniikkaharjoitus ever... Pariversiona vielä koomisempi, olkaa hyvät:

video

tiistai 17. joulukuuta 2013

Oman Elämäni Teemu Selänne

Kuten muistatte, Ansku kävi tässä syksyllä katsomassa Selänne-leffan. Anskun suitsutusten tuloksena oli sitten pakko päästä itsekin katsomaan mistä oli kyse. Itse en ehkä ihan samoja insighteja saanut irti kuin psykologi-Ansku, mutta yksi asia jäi mieleen ylitse muiden: Teemu venyttelee joka ilta vartin. Leffassa luonnollisesti käsiteltiin Teemun uran pituutta ja sitä miten se on mahdollista, ja Teemu itse nosti esille lihashuollon merkityksen. Teemu tietysti saa fysioterapeutin ja muiden ammattilaisten apua päivittäin, mutta oma aktiivisuus oli Teemun mukaan lihashuollossa myös ensiarvoisen tärkeää, ja siitä tämä mainittu jokailtainen rutiini ennen (aikaista!) nukkumaan menoa.



Normaalisti kun venyttelen, siinä saattaa helposti vierähtää tuntikin. Niinpä olen kehittänyt tähän vartin settiin tehokkaan sarjan, jossa yhdistelen eri liikkeitä jotta saan sen tehtyä vartissa, ja keskityn vain tärkeimpiin lihasryhmiin. Teen esim. joutsen-asennon, jossa venytän samanaikaisesti vastakkaisista jaloista pakaraa ja etureittä. Omalla kohdallani tähän on perus lihashuollon lisäksi sellainenkin motivaattori, että muistelen asettaneeni julkisesti blogissa vuosi sitten tavoitteeksi päästä pitkittäisspagaattiin tänä vuonna, ja aika uhkaa huveta uhkaavasti! Tällä menetelmällä yritän nyt sitten ottaa loppukiriä tämän tavoitteen suhteen. Joka tapauksessa tämä tuntuu hyvältä tavalta jota voin lämpimästi suositella, ja itseäni hymyilyttää joka ilta kun kampean itseäni siihen tuskalliseen joutseneen kun ajattelen olevani Oman Elämäni Teemu Selänne!

ps. Kuvituskuvan puutteessa saatte nähdä videon siitä, kuinka Teemu päättää tästä kaudesta. Huikeaa matskua, if you ask me.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Ennätysten parantelua sunnuntaipäivänä

Eilen aamulla oli jälleen aika herätä miekkailemaan, oli nimittäin kauden päätös-harjoituskisan aika. Onneksi aikataulua oli sentään rukattu niin että aamukasin CE skipattiin tyystin, ja aloitettiin inhimillisemmin yhdentoista maissa miekkailulla, jonka jälkeen vedettiin sitten CE ammuntapainoitteisena. Itseäni huvitti etukäteen kovasti, että tämähän oli oikeastaan aika samankaltainen juttu kuin ne maaliskuun harjoituskisat, joita jännitettiin kuukausitolkulla ja joihin valmistauduttiin huolellistakin huolellisemmin. Nyt panostin tähän suunnilleen yhtä paljon kuin normitreeniin, pakkasin kamat noin kolmessa minuutissa ennen lähtöä ja hyvä kun ehdin ajoissa paikalle…

Iloiset harjoituskisaajat valmiina päivän koitoksiin. Kuva Modern Pentathlon Finlandin fb-sivulta.

Tämä rento approach sitten selkeästi siirtyi mukanani miekkailualueelle. Miekkailin nimittäin paremmin kuin koskaan :) Toki vastustajat eivät ehkä olleet myöskään ihan maailmanluokkaa, mutta enpä ole minäkään, ja ihan yhtä lahjakkaasti olen aiemmin kämmäillyt kokemattomampiakin miekkailijoita vastaan. Onnistuin siis saamaan ensimmäistä kertaa yli 50% pistoista, ja menetin niitä vain maajoukkuetyttöjä ja yhtä treenikaveria vastaan, ja sain pistoni jopa pitkiltä miehiltä, mikä jopa valmentajan mukaan on ihan oikeasti haastavaa!

Pidettiin koko harjoituskisa joukkuekilpailuna, eli meitä oli kaksi viiden hengen joukkuetta jotka kisasivat toisiaan vastaan. Meikkailussa oteltiin ensin kaikki kaikkia vastaan yksi pisto, sen jälkeen yksi paripisto (yllättäen Ansku ja minä oltiin pari) ja sitten vielä tikapuujärjestelmällä, jota tullaan  tulevaisuudessa käyttämään myöskin maailmancupeissa. Yhteensä siis vain 11 pistoa, eli melko lailla tynkäkilpailu, olisi ollut hauska miekkailla vähän perusteellisemminkin.

Miekkailun jälkeen oli sitten CE:n vuoro. Lyhyen valmistautumisen jälkeen joukkueet järjestyivät lähtöviivalle, ja vedettiin kisa sukkulaviestinä, jossa kaikki suorittivat kaksi kertaa, ja jokaisella suorituksella kaksi ampumista. Juoksumatka oli täysin mitätön (reilu puolikas miekkailusali), eli kaikki riippui ampumisista. Olin verrassa ampunut paremmin kuin aikoihin, tasaista sarjaa alle 20sek, joten lähdin kisaan hyvillä mielin. Ja kattia kanssa, ammuin sitten historiallisen huonosti! Eka kierros oli vielä jotenkuten hyväksyttyä suoritusta, ensimmäinen ampuminen taisi olla 43sek ja toinen jotain puolisen minuuttia, mutta toisella kierroksella meni 47sek ja viimeisellä ampumisella jäi jopa yksi osuma saamatta. Ihan säälittävää. Mistään hengästymisestä ei juurikaan voida tuollaisella juoksumatkalla puhua, eli kyse on ihan täysin paineista ja jännityksestä, joka pitäisi pystyä kontrolloimaan paremmin. Joku lääkäri/muu asiantuntija ehkä osaisi kertoa tarkemmin mitä kehossa tapahtuu tuossa tilanteessa, mutta sanonpa vain että käsi väpätti pahemmin kuin heikoimpanakaan vappuaamuna kun halusi tehdä sen parhaan suorituksen joukkueen hyväksi. Käsittämätöntä. Kisa oli lopulta tosi tiukka, ja toinen joukkue vei sen niukasti nimiinsä, mutta meidän joukkueella oli plakkarissa lajivoitto miekkailusta.

Ansku ja minä vauhdissa ammuntapaikalla. Sama kuvalähde.
Pienen tauon jälkeen suunnattiin sitten Pirkkolaan altaaseen. Verrattiin, ja sitten vedettiin taas joukkuekisaa viestinä. Ensimmäisenä lajina oli 50m uinti, ja seuraavalla kierroksella uitiin sitten sama matka, mutta niin että ensimmäinen 25m pelkkiä vaparipotkuja ja takaisin sitten normi vapaauintia. Se muuten hyydytti aika tehokkaasti. Meidän joukkue vei molemmat uintikisat nimiinsä, ja vei siten kokonaiskisan voiton, hyvä me!

Tämän jälkeen sai sitten vetää vapaavalintaisia matkoja. Verrasin vähän välissä ja vedin sitten yksinäni 200m. Olisi ollut kivempi vetää se jonkun kanssa ja saada vähän lisäsparrausta kisakumppanista, pelkästään kelloa vastaan on aika tylsä uida, mutta minkäs teet. Ensimmäisellä 50m tekniikka hajoili omasta mielestäni aika paljonkin, sorruin taas siihen vanhaan kauhomiseen ja unohdin liukua, mutta sen jälkeen kunnostauduin. Ja menihän se lopulta, alle 3 ja puoli, nimittäin 3:22!! Kahdeksan sekunnin parannus siis lokakuun lopulta oleviin tuloksiin Tukholmasta. Yritetään jatkaa tätä rataa J Kuulemma ensimmäinen satanen meni 1:35, mikä on taas vähän reippaammin kuin ennen. Ja valmentajan mukaan edes se ensimmäinen 50m ei näyttänyt niin pahalta kuin tuntui.

Yllytin sitten vielä yhden kaverin uimaan kanssani 50m, joka meni aikaa 42sek tasan. Eli siinäkin kuukaudessa puolentoista sekunnin parannus (viimeksi kellotettu 10.11 aikaan 43,52sek), ja valmentajan kommentti oli että ”pääsisit kyllä kovempaakin”… Hyppyjä pitäisi nyt hioa niin että saisin siitä vähän lisäetua, nyt kun olen oppinut olemaan menemättä suoraan pohjaan asti niin hyppyni on vähän liian vaakatasossa, mikä hidastaa lähtöä. Uintihyppy on vain niin nopea suoritus että sitä on tosi vaikea kontrolloida, eli se taitaa vaatia rutkasti treeniä. Olenkin jo ottanut tavoitteeksi jäädä joka sunnuntaitreenien jälkeen tekemään muutaman hypyn, jotta sitä tulee treenattua enemmän, ja ainakin viimeksi valmentaja jäi auttamaankin.

Oli siis tosi hauska päivä! Tuollaisen höntsä-harjoituskisan vetämine joukkuekisana toimi mielestäni erinomaisesti. Kun osallistujat olivat niin eritasoisia, tuolla formaatilla kaikki saavat siitä enemmän irti. Illalla vietettiin vielä seuran pikkujouluja hyvässä hengessä. Joka tapauksessa, eilisiltaisista venyttelyistä huolimatta lihakset ovat kipeämmät kuin aikoihin tänään! Ihan uskomatonta :D Jätin suosiolla aamusaliin väliin, ja säästelin kroppaani illalla koittavaa kunnollisempaa miekkailukoitosta varten, otellaan varmaan jonkinlainen seuramestaruus ystäväseuran kuukausikisan yhteydessä. Mutta on niitä kehnompiakin tapoja viettää sunnuntaipäivää kuin omien ennätysten parantelu!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Miekkailun joukkue-SM:ät

Sunnuntaiaamuna siis heräsin epäinhimillisen aikaisin ja säntäsin pilkkopimeässä kaatosateessa kohti Otahallia, jälleen kerran kyseenalaistaen omaa mielenterveyttäni. Henkilökohtaisista syistä ruokahalu ei ollut ollut ihan parhaimmillaan parina edellisenä päivänä, joten olo ei ollut mitenkään voitokas eikä muutenkaan mieli kovin valoisa. Jos kyseessä olisi ollut henkilökohtainen kisa, olisin varmaan jättänyt väliin, mutta joukkuekisassa varsinkin kun meillä oli vain kolmen hengen joukkue en halunnut jättää kavereita pulaan. Niinpä pakotin ruokaa alas ja kropan hereille ja keskityin hyvään fiilikseen, ja jätin muut tuntemukset siksi aikaa kotiin. Ihmeellistä mihin kaikkeen sitä ihminen pystyykään.

Onneksi löysin meidän ykkösjoukkueen kokeneemmat miekkailijat heti, ja tytöt auliisti opastivat säännöissä ja muissa kommelluksissa, joissa me ensikertalaiset oltiin ihan pihalla. Halli oli täynnä määrätietoisen näköisiä urheilijoita, ja tuntui siltä että kaikilla muilla oli päällään takit joissa luki Finland. Oli vähän orpo olo meidän eriparihuppareissa…



Alkuerään meidän lohkoon oli osunut meille tosi tiukat vastustajat, hyvässä vireessä oleva Turun joukkue ja HFM:n ykkösjoukkue, joka koostui pelkästään maajoukkuemiekkailijoista, ja jotka sitten veivätkin koko mestaruuden nimiinsä. Ensin oli vastassa Turku. Matsit etenevät aina niin, että yksi miekkailija ottelee seuraavaan viiteen pistoon tai kolme minuuttia, se mikä näistä ensin täyttyy.

Hypätään nyt suoraan tuloksiin, koska eipä tuosta kauhean paljoa sanottavaa ole. Turkulaisilta saimme 15 pistoa ja HFM:ltä 13, mikä ei ole tasoeroihin nähden oikeasti yhtään kehno tulos. Ei ollut ollenkaan sellainen olo että oltaisiin oltu ihan pelkkiä pistotyynyjä, vaan saatiin pistettyä hanttiin jonkin verran. Oma tähtihetkeni oli, kun sain yhdeltä HFM:läiseltä 2 pistoa ja yhden tuplan! Valitettavasti tulos jäi kuitenkin sen verran heikoksi, että tiputtiin ainoana joukkueena pois välieristä.



Mitä tästä sitten jäi käteen, oliko järkeä mennä nöyryytettäväksi? Rutkasti oppia ja kokemusta jäi käteen, eli olihan siinä järkeä! Jo se että on käynyt kisoissa tuo jonkin verran varmuutta seuraavalle kerralle kun ei tarvitse ihan jokaista tyhmää kysymystä esittää ääneen. Miekkailu on niin psykologinen laji, että kisatilanteessa hyvän fiiliksen ylläpitäminen vaatii ainakin itseltäni harjoitusta. Lisäksi jäin vielä pitkäksi aikaa katsomaan kisoja ja kannustamaan seuramme ykkösjoukkuetta (joka sai pronssia, ihan mahtavaa!!), ja taitavien miekkailijoiden seuraamisesta saa rutkasti oppia ja inspiraatiota. Myös tuomarityön vaativuus oli kiinnostavaa.

Ensi vuonna siis uudelleen!

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Pieni ihminen ja lisäaineviidakko

Urheilijana pyrin kasvattamaan ja maksimoimaan suorituskykyä, ja ihan ihmisenäkin olisi kiva voida mahdollisimman hyvin. Hyvällä ruokavaliolla pärjää pitkälle, mutta sen lisäksi ja tueksi suositellaan erinäisiä lisäaineita. Lisäaineet tuntuvat kuitenkin maallikolle loputtomalta suolta, tuntuu että mikään ei riitä ja aina menee pieleen vaikka kuinka yrittää. On B-tä, C-tä, A-ta, ja auta armias jos unohdat D-VITAMIININ, sehän on kuolemaksi täällä pohjolassa, ja kai syöt riittävästi ANTIOKSIDANTTEJA (en vieläkään tiedä mitä ne oikeasti on, mutta vaikuttavat tärkeiltä), ja hei muistathan että kalsium estää vaikka minkä imeytymisen, ja jos et syö leijonanharjauutetta (?!) niin olet joka viikko flunssassa, ja hei nää taikasienet on supertärkeitä!! Vehnänorasta, spirulinaa, kissankynttä, pakurijauhetta... Vähemmästäkin hengästyy.

Lähde nyt.fi
Niinpä pyrin pitämään hommaa simppelinä, pitämään huolen perusjutuista ja lisäämään uusia juttuja vasta kun tiedän oikeasti miksi ja miten ne toimii, eikä vain siksi että joku sanoi niin tai joku muukin käyttää. Tällä hetkellä syön seuraavia:
- Laadukas monivitamiini. Joo, olen upgreidannut Solgarin Female Multipleen perus Multivitasta.
- Kalaöljyjä, vaihtelen merkkiä
- D-vitamiini. Kai se on uskottava että sitä tarvitsee pohjolassa pimeään aikaan.
- Magnesium. Elinehto.
- kai tähän laskettaisiin myös aamuiseen vesimukilliseen sekoitettu MSM, eli orgaaninen rikki, joka edesauttaa nivelten ja lihasten liikkuvuutta. Olen aikoinani syöttänyt tätä hevosille, jolloin se maistui superhyvältä (jotain sokeripölyä varmasti), mutta ihmisversio on kyllä karmaisevan makuista.



Jossain vaiheessa voisi ehkä lisätä B-vitamiinin saantia ihan purkista ja katsoa mitä sillä saisi aikaan, käsittäkseni liikkuva keho tarvitsee normaalia enemmän B:tä, ja olisi varmaan hyvä saada se jostain muusta kuin oluesta (ei siksi että oikeastaan joisin olutta nykyään...). Jotain ruoansulatusentsyymejä olen myös harkinnut, josko ne tasapainottaisivat vatsaa. Kuuriluontoisesti syön silloin tällöin rautaa (kuulemma hemoglobiini ja rauta-arvot eivät ole sama asia, eli vaikka hemoglobiini olisikin ok saattaa silti olla raudanpuutetta. Go figure.) ja maitohappobakteereita. Aina kun muistan niin juon vihreää teetä, koska se nyt kuulemma on vaan superterveellistä. Mielestäni tämä lisäaineviidakko on niin laaja ja sekava, että on lähes mahdotonta edes koulutetun ihmisen hallita se kokonaan. Ehkä tarkkojen hivenainemittausten perusteella voi antaa tarkkoja ohjeita, muuten mennään kyllä ammattilaistenkin kanssa aika mutu-tuntumalla ja yleispätevillä ohjeilla.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Miksi jokainen viisiottelija tarvitsee oman russelin

1) Kun keli on niin karsea, että kukaan muu ei suostu lähtemään juoksukaveriksi, russeli lähtee aina.


2) Russeli huolehtii palauttavasta levosta. Pennystä lähtee nukkuessa niin ihana unisen russelin tuoksu, että ei voi muuta kuin käpertyä saman peiton alle ja ottaa pienet päikkärit.


3) Russeli pitää huolen viisiottelijan lihaksistosta.


4) Myös venytysten muodossa...


PS. Eläimiä ei vahingoitettu tätä postausta tehdessä, vaikka erityisesti ensimmäisen kuvan ilme Pennyllä on hieman närkästynyt.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kun uintivalmentaja toteaa, että...

...ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin käydä uimassa 3000 m kolmesti viikossa alle 45 minuuttiin:


maanantai 25. marraskuuta 2013

Never ending kisakausi

Montakohan kertaa olen jo luullut kauden olevan paketissa? Se vaan jatkuu ja jatkuu! Vielä olisi pari rupeamaa tiedossa joulun alla, tosin nämä taidetaan molemmat vetää enemmänkin hauskanpidon ja harjoituksen kannalla.

Miekkailukisan peruskaaosta

Olen siis ilmoittautunut elämäni ensimmäisiin miekkailukisoihin! Joulukuun ensimmäisenä päivänä on kalpamiekkailun joukkue-SM:ät, joihin miekkailuvalmentaja usutti meidät mukaan. Anskulla on valitettavasti joku muu elämää tärkeämpi meno silloin, mutta päästään silti osallistumaan kolmen naisen vahvuisella joukkueella seuramme kakkosjoukkueena. Nämä ovat tosiaan minulle ensimäiset miekkailukisat, joten menee varmaankin kokemuksen hankkimiseen ja systeemin opettelemiseen nämä kisat enimmäkseen. Kuitenkin kaikki ovat sanoneet, että kyseessä on tosi kiva kisa, joten eiköhän siitä ihan hauskaa tule!

Keskittymistä ja taikajuomia tullaan tarvitsemaan, jos aamukasin CE:stä meinaa tulla yhtään mitään.

Viikkoa myöhemmin pidetään sitten syksyn viisiottelukoululaisia silmällä pitäen harjoituskisat, tai "kilpailuun valmistava harjoitus", niin kuin kutsussa luki. Ratsastus ei taas tietysti ole näissä kemuissa mukana, eli neliottelulla mennään ja melko sekalaisella aikataululla: CE aamukasilta (hurraa), sitten miekkailu ja iltapäivällä uinti. Veikkaan, että otan tuon kisan niin kuin se on tarkoitettukin, HARJOITTELUkisana, eli vähän erilaisena treeninä keskellä harjoituskautta. Toki on kiva päästä kellottamaan 200m uinti, josko se nyt vihdoinkin menisi alle sen 3:30!

torstai 21. marraskuuta 2013

Ihmeitäkin tapahtuu: miekkailu sujuu!

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin miekkailu on edelleen viisiottelulajeista minulle epämieluisin. Siinä kun on tasan kaksi vaihtoehtoa: jos et voita, niin häviät. Hyviä suorituksia ei oikeastaan lasketa, ellet saa siitä pistoa. Ja koska valitettavasti muut ovat siinä niin hyviä, niin itse tulee otettua turpaan kerta toisensa jälkeen. Siinä kulkaa oppii häviämään! Koska olen tiedostanut sen, että miekkailu on minulle lajina melko heikko, ja siinä kuitenkin olisi mahdollisuus tienata pisteitä mukavasti, niin olen sinnikkäästi sitä treenannut kaksi tai kolmekin kertaa viikossa. En ihan osaa sanoa milloin muutos on tapahtunut, mutta taannoin tajusin, että enää ei ole aivan kauheaa joka kerta lähteä miekkailutreeneihin, vaan siellä on joskus kivaakin!

Ilmeestä päätellen meikäläisellä perus miekkailuhatutus päällä...

Niinpä totesin, että on pakko kirjoittaa asiasta heti, kun kerrankin on jotain positiivista sanottavaa miekkailusta! (Vertaa esim. tähän valitustekstiin) Vaikka valmentaja usein vakuuttelee, että edistystä on tapahtunut, melko usein epäilen, että se on vain keino yrittää motivoida ja valaa uskoa... Eilen kuitenkin tuli sellainen olo, että ehkä siinä piilee joku pieni totuuden siemen. Oltiin kahdestaan salilla toisen miekkailijan kanssa, ja saatiin perusteellista yksityisopetusta. Ja jouduinkin koville opareilla! Tempo alkaa olla korkea, reaktioiden pitää olla nopeita (ja oikeita!) ja tekniikan puhdasta. Lisäksi sain nyt ensimmäistä kertaa kuulla, että en saa jäätyä ja jäädä odottelemaan ohjeita ja komentoja, vaan pitää itse osata reagoida oikein. Huh! Olenkin jo kauan ihaillut sitä, miten kokeneiden miekkailijoiden opareilla liikkeet tulevat kuin itsestään, eikä komentoja tarvita. Siihen siis pyritään nyt omallakin kohdalla.

Lisäksi uutta oppia tulee koko ajan lisää: uusia väistöyhdistelmiä, uusia sidontoja, jalkapistoja... Parasta on, jos onnistuu soveltamaan opareilla opittua myöhemmin vapaamiekkailussa! Tämä onkin jutun ydin, eli tekemisessä on enemmän ja enemmän ajatusta takana, vaikka parhaiten ottelenkin silloin, kun en mieti liikaa vaan teen hyvällä sykkeellä. Myös liikkumisessa on tapahtunut edistystä, osaan keskittyä enemmän siihen että liikun ennalta-arvaamattomasti, enkä perus "kaksi askelta taakse, yksi eteen, ja sitten syöksy"-rytmillä, mihin helposti sortuu. Vasen käsi jää helposti vielä jäykäksi, mikä jäykistää ja hidastaa muutakin kroppaa, mutta tätäkin treenataan, eli eiköhän se siitä rentoudu.

Minä vasemmalla. Asento on jo paljon parempi kuin keväällä, vaikka olenkin nyt vähän liian etunojassa.

Kisiksellä pyörii paljon todella hyviä miekkailijoita. Silti sitä helposti jää ottelemaan vain niiden omien kavereiden ja tuttujen (helpompien, vaikka niillekin usein häviän) vastustajien kanssa. Tästäkin sain valmentajalta noottia viime viikolla, etten saa otella helpompia vastustajia vastaan, koska siinä ei opi yhtä paljon kuin haastavampien kanssa. Tähänkin on kuitenkin tullut enemmän rohkeutta, ettei enää ole supernoloa mennä taitavan miekkailijan miekkailijan pistotyynyksi, vaan siinä yrittää vaan tehdä parhaansa ja oppia jotain. Kisoissakin joutuu usein ottelemaan pitkiä miehiä vastaan, joten sitäkin on hyvä joskus harjoitella. Tämäkin saattaa olla osasyy siihen että treeneissä on kivempaa, kun salilla on enemmän tuttuja.

Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä, nahkani on varmaankin parkkiintunut (optimisti-Ansku sanoi että ehkä ollaan opittu myös suojaamaan paremmin...), koska en enää saa yhtä paljon mustelmia kuin aiemmin!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Loputon varustelista

Vaikka viisiottelun kustannukset sinänsä ovat melko pienet, saa kyllä viiden lajin varusteisiin uppoamaan ihan loputtomasti rahaa. Vaikka varusteita on jo hankittu aimo kasa, nekin kuluvat koko ajan. Hankintalista on jokseenkin loputon, vaikka kaikki välttämättömimmät jutut jo on. Tällä hetkellä ostoslistaan kuuluu muun muassa:

Miekkailu:
- uudet kengät
- miekan korjaus- ja testausvälineitä ja ruuveja
- plastron
- toiset sukat
- miekkailukassi
- lisää miekkoja
- toinen körpperi
- toinen hanska

Omat keväällä hankitut miekkailukengät vetelevät aikalailla viimeisiään, haluaisin tuollaiset hienot Niket!

Uinti:
- pullarit
- räpylät
- snorkkeli
- ne käsihommat (termit hallussa...)
- toinen uikkari
- toiset lasit
- kisapuku
- kisalakki maatunnuksin

Ratsastus:
- turvaliivi
- uudet ratsastuskengät
- uudet chapsit
- uudet hanskat
- kisapaita
- uusi kisatakki
- uudet valkoiset housut
- raippa (joo, en omista)

Vanhat valkoiset housut on ostettu joskus ponivuosina parillakympillä Horse Showsta, ja kisatakki on voittanut (jo silloin perusteellisesti käytettynä) ikäiseni Jessican kanssa Junioricupin esteratsastuksessa... Kyllähän ne vetelee , mutta olisko aika päivittää?

Juoksu:
- uudet lenkkarit
- talvijuoksuhousut
- kompressiosukat

Ammunta:
- ase
- pääpanta, jossa silmäläppä

Muut:
- putkirulla

En viitsinyt masentaa itseäni laittamalla listaan kaikkien varusteiden hinta-arvioita... Kuten huomaatte, tässä on pakko harjoittaa melko vahvaa priorisointia sen suhteen, mitä tarvitsee juuri nyt ja mitä ilman pärjää vielä. Esim. oma ase on sen verran suuri hankinta, että sen on kyllä odotettava vielä, ja osa jutuista on ehkä enemmän mähaluun-osastoa kuin akuuttia tarvetta (esim. normi uimalakki n. 8€ saa kelvata, maatunnuksin omalla nimellä tilattava maksaa yli 50€...). Näiden lisäksi rahaa saa kulumaan esim. hierontaan, uimahallin pääsymaksuihin, kisoihin yms yms... Että jos pankkitililläsi lojuu ylimääräisiä kultahippuja niin tiedän yhden pankkitilin joka nielaisee ne varmasti :)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Miekkailutuomaroinnista

SM-kisoissa huomasin joutuneeni yhtäkkiä miekkailutuomariksi. Ja se jos mikä vaatii keskittymistä ja läsnäoloa - ei mitään suuria vahvuuksia minulle... Tuomarina täytyy samalla olla kartalla siitä, mikä pari ottelee seuraavaksi, pystyä kellottamaan aikaa, tuomita pisteet, pysäyttää tarvittaessa ottelu ja pitää kirjaa pisteistä.


Komennot:

Etês-vous prêts - Pre -"Oletteko valmiit?
Allez - "Alee" - Aoittakaa
Halte -"Halt" - Seis

Komentoja käytetään miekkailuotteluissa. Tuomari kysyy miekkailijoilta "Pre", johon miekkailijat voivat vastata joko sanomalla "Oui", tai menemällä varoasentoon. Sen jälkeen tuomari antaa luvan sanomalla "Allez", jolloin ottelu voi alkaa. Kun tulee pisto, tuplapisto, miekkailja menee miekkailualueen ulkopuolelle, miekka osuu esimerkiksi seinään, aika ylittyy, miekkailija kaatuu tai flessin yhteydessä toinen miekkailija ohittaa toisen saamatta pistoa, tuomari huutaa "Halte", jolloin ajanotto pysähtyy. Jos kyseessä oli pisto, tuomari osoittaa, kummalle pisto meni, jos jokin muu tilanteista, tuomari saattaa komentaa miekkailijat esimerkiksi aloitusviivoille tai jatkamaan siitä kohdasta, mihin tilanne jäi. Viisiottelumiekkailussa yhden ottelun maksimiaika on minuutti. Jos minuutin sisään kumpikaan ei saa pistoa, molemmat saavat ottelusta nolla pistettä.

Viisiottelumiekkailun kilpailuissa miekkailijat jaetaan pareihin ja kaikki ottelevat toisiaan vastaan niin, että kierto menee pareittain. Oheisessa kuvassa näkyy kahden parin kahden ottelun tulokset pöytäkirjassa. Yleensä viisiotelukilpailuissa miekkaillaan jokaista kilpailijaa vastaan useampi ottelu. Tuomari pitää pisteistä kirjaa ja toinen parin jäsenistä käy allekirjoittamassa pöytäkirjan.



Kun ottelut on oteltu, pöytäkirjat kasataan yhteen ja lasketaan otteluista saadut pisteet, jotka puolestaan pisteytetään viisiottelun sääntöjen mukaan. Mikäli viisiottelija voittaa 70% otteluista, hän saa 1000 pistettä. Yli ja alle 70% menevät pisteytetäänkin sitten laskukaaviota noudattaen. Esimerkkilaskukaavio: kilpailuun osallistuu 36 viisiottelijaa - tällöin 25 ottelua täytyy voittaa, jotta saavuttaa 70% otteluvoitoista ja saadaan 1000 pistettä. Jos miekkailija voittaa yli 70% otteluista, tulee jokaisesta yli menevästä otteluvoitosta 24 viisiottelupistettä 1000 pisteeseen lisää. Jos taas 70% alittuu, jokaisesta vähennetään 24 pistettä. Sekavaako? Ehkä hieman. Otetaan konkreettisempi tilanne. Viisiottelijoita kilpailussa 36, Maija voittaa 30 ottelua. Lopullinen pistemäärä on 1000+(5x24)=1120 pistettä. Kari voittaa 21 ottelua, lopullinen pistemäärä on 1000-(4x24)=904 pistettä. Jotta tämä ei menisi "liian helpoksi", on eri kilpailijamäärille erilaisia pistemääriä... Tarkemmat laskukaavat ja muut ohjeet miekkailusta löytyvät viisiottelun säännöistä, joita voi iltalukemisiksi lukea täältä.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Viisiotteluliiton hevoset

Keravan ratsastuskoululla majailee nykyaikaisen viisiotteluliiton hevoset. Kyseiset hevoset käyvät paljon meidän tunneilla ja ovat Vallua lukuunottamatta myös kisoissa mukana. Siispä nämä viisi hevosta ansaitsevat oman esittelypostauksensa. Keravalla on varsin kivoja hevosia, ja omat lempparit ovatkin löytyneet helposti.

Lawrenza A


Tamma
s. 1998, Suomi
i. Lacros, ei. Wezel I

Laura on kone! Siis parhaalla mahdollisella tavalla, ja etenkin esteillä. Kunhan sen moottorit käynnistää huolella, ei sen jälkeen oikeastaan tarvitse tehdä muuta kuin ohjata, ja tamma hoitaa hommat. Laura saattaa joskus olla tammamaiseen tyyliin vähän hapan, mutta kunhan sen saa uskomaan, että homma on hauskaa, niin kaikki hoituu helposti. Laura on melko pienikokoinen, ja niinpä kaikkein isoimmat ratsastajat eivät sillä mene, esim. SM-kisoissa isohkolla miesratsastajalla oli arvonnassa Laura-rajoitus.

GG Formidable


Ruuna
s. 1992, Suomi
i. Aquarius GER, ei. Alme Z

Vallu on sympaattinen ja vähän koominenkin setähevonen, joka on nuoruuden päivinään hypännyt 130 tasolla. Vallu on pahimmillaan hyvinkin eteenpäin lykittävä, mutta toisaalta kun Vallu innostuu tai sen saa herätettyä koomasta, on sillä ihan todella kiva ratsastaa. Suuresta koostaan ja hitaudestaan huolimatta Vallu on kovin virkistävä tapaus, ja sen puuhailuita on hauska seurata. Viime talvena se esimerkiksi kiipesi yli kaksi metriä korkean lumikeon päälle ja yhdellä tunnilla yritti purra varpaista pitkin ohjin käynnin aikana. jos joku hevonen sattui tulemaan hänen majesteettinsa mielestä liian lähelle... Satulaa laittaessa esittää kauneimmat lohikäärmeilmeensä.

Wichita


Tamma
s. 2004, Saksa
i. Welt Hit IV, ei. Fagott

Anskun ehdoton lemppari, herkkä, ihana tamma, jolla on kiva mennä niin koulua kuin esteitäkin. Reipas, kivat liikkeet ja intoa hyppäämiseen. Toki tammamaiseen tapaan niitä vähän happamampiakin päiviä löytyy, mutta hyvin harvakseltaan. Wichita on hypännyt isojakin ratoja aikoinaan Saksassa, joten on aina reilu ja ennakkoluuloton hypätessä.

Carlotty


Tamma
s. 2005, Suomi
i. Cardento, ei. Dux

Carlotty on monen lemppari, ihanan rehellinen ja innokas tamma, jolla riittää pomppua vähän isommillekin radoille. Carlotty saattaa tosin olla joskus vähän liiankin innokas, ja testata ratsastajan tasapainoa pikkuloikilla esteiden välillä, mutta kunhan muistaa pitää pään kylmänä ja kantapäät alhaalla, se on yleensä vain hauskaa. Carlotty on melko herkkä etenkin suustaan, joten vaatii ratsastajalta vakaata kättä.

Merlot


Ruuna
s. 2006, Suomi
i. Carano, ei. Dux

Merlot on Anskun mielestä varsin mukava, etenkin sileällä. Jää herkästi etupainoiseksi, ja yleensä Merlotin kanssa pitääkin käydä joka tunti pieni keskustelu siitä, että suostuisiko herra kantamaan itse oman kehonsa. Kun tämä keskustelu on käyty, Merlot on varsin mukava ja sillä on kivat liikkeet, tosin vielä kesukstelun jälkeenkin siltä pitää muistaa vaatia jokaikisen askeleen ajan että se tekee töitä, minkä takia ei lukeudu ihan Saskian lemppareihin. Hypätessä Merlot jää myös herkästi etupainoiseksi, jolloin ottaa helposti puomeja mukaansa. Ei sieltä varovaisimmasta päästä. Vastaan tulevista hevosista saattaa välillä ahdistua ja muutenkin välillä säpsyä, ja jos Merlotin selässä menettää tasapainonsa, nuori herra ottaa tilaisuudesta vaarin ja sinkoaa niin kauan sivulle kunnes ratsastaja tekee maaperätutkimusta. Tosin Merlotilla on kiva hypätä vähän isompiakin esteitä, kapasiteettia nimittäin riittää!

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Palautumisesta

Tiedätte jo suunnilleen, kuinka paljon liikun, ihan konkreettisesti tunteja viikosta. Olen yrittänyt parantaa tapojani riittävän levon huomioimisessa, mutta silti, kun treenaa kuusi päivää viikossa tehokkaasti, se usein hyydyttää. Varsinkin, kun se omalla kohdallani yhdistetään normaaliin työpäivään, eli palauttaville päikkäreille ja putkirullailulle ei jää päivästä oikeastaan ikinä aikaa (ei, en vielä omista putkirullaa, mutta joku kaunis päivä!). Niinpä palautukseen pitää kiinnittää huomiota, jotta pääsee sängystä ylös saatikka sitten treeneihin asti seuraavanakin päivänä. Puutteellisesta palautumisesta on sitten seurauksena kaikenmaailman ylimääräisiä flunssia, joista itsekin kärsin ihan liian usein. Pyydän huomioimaan, etten todellakaan ole alan ekspertti ja pysty takaamaan väitteitteni paikkansapitävyyttä, puhun vain omasta kokemuksesta ja toistan kuulemaani!

Palautus alkaa jo oikeastaan ennen kuin treeni on loppunutkaan. Loppuverryttely on tärkeää, jotta lihaksista saadaan heti maitohapot liikkeelle. Kevyt hölkkäily noin kilometrin verran (uinnissa vähän easya loppuun) ajaa tämän asian, ja bonusta on jos saa loppuverralle vielä hyvää juttuseuraa kaupan päälle. Loppuverran lopuksi vielä nopeat palauttavat venytykset (n. 15s), jotka palauttavat lihaksen normaalipituuteen. 

Palkkaria naamariin ja loppuvenytykset

Tässä vaiheessa astuu kuvioihin yksi elinehto, eli palautusjuoma. Lihakset tarvitsevat välittömästi treenin jälkeen (max 30min treenin jälkeen!) hyvin imeytyviä hiilareita ja proteiinia mielellään oikeaoppisesti 2:1 suhteessa palautuakseen ja kehittyäkseen optimaalisesti. Kovan treenin jälkeen sen ihan konkreettisesti tuntee, miten energia leviää ja palaa kehoon, niin että jaksaa raahautua kotiin asti! Varmasti tässä on jonkin verran lume-efektiäkin, mutta palautusjuoma on kyllä iso apu siinä, että kroppa on kuosissa seuraavanakin päivänä. Olen kuullut tästä myös käsitteen ”välitön välipala”, eli banaani tai voikkari voivat myös toimittaa virkaa!

Nämä ovat ne perussetit, jota toteutetaan kutakuinkin jokaisessa treenissä. Näiden lisäksi on vielä aimo liuta toimenpiteitä toteutettavaksi kotona illalla tai mahdollisuuksien mukaan. Kylmäallas on tullut omaan kuviooni mukaan tänä syksynä, mutta sellainen on valitettavasti vain Töölön ja Märskyn uimahalleissa. Itselleni oli yllätys, kuinka kivuliasta kylmä voi olla, itselläni sattuu nilkkoihin ihan mielettömästi, mutta reisille tekee hyvää! Käsittääkseni kylmän palauttava vaikutus perustuu ainakin tehostuneeseen verenkiertoon, joka vie kuona-aineita (ja kai maitohappoakin) mukanaan. Yritän pikkuhiljaa pidentää aikaa, jonka pystyn olemaan kylmässä, tänään olin jo 1min 20sek! Ensimmäisellä kerralla jo 10sek teki tiukkaa. Olen siis vain lantiota myöten kylmässä, ainakin toistaiseksi.

Pari tuntia treenin jälkeen olisi hyvä venytellä vähän pidemmin venytyksin (esim. 30-60sek). Jos venyttelee perusteellisesti heti treenin jälkeen, saattaa olla että lihas erehtyy luulemaan venytystä treeniksi ja kiristyy entisestään. Lisäksi mielellään n. puolitoista tuntia treenin jälkeen on hyvä syödä kunnon sapuskaa! Iltaruoan yhteydessä nautin myös päivittäisen magnesium-annokseni. Magnesium auttaa lihaksia ja vähentää kramppeja yms, ja illalla otettuna saattaa myös rentouttaa ja auttaa näin yöunia. Ihmetarinoita magnesiumin vaikutuksista riittää, itselläni katosivat yölliset tärinäkohtaukset, tutulla katosivat niska-hartiaseudun säryt, kaverilla katosivat suonenvedot... Jos yhden vinkin poimit tästä tekstistä, suosittelen sen olevan magnesiumin syönti! Sitraattimuodossa se imeytyy paremmin.


Näiden lisäksi tietysti säännöllinen hieronta auttaa pitämään kropan kuosissa. Ja luonnollisesti se tärkeä, mutta niin helposti prioriteettilistan viimeiseksi jäävä asia, eli riittävä uni! Itse olen yrittänyt viime aikoina kunnostautua tässä asiassa, eli viimeistään yhdeksältä telkkari ja läppäri kiinni (ne harvat lempiohjelmat voi laittaa nauhoittumaan digiboksille) ja mindset höyhensaaria kohti. On osoittautunut hyväksi konseptiksi. Jos jalat ovat tosi tukkoiset, illalla levitetty kylmägeeli on oiva apu siihen että tuntuvat pirteämmiltä aamulla.

Työkalujen listaa voisi tietysti vielä jatkaa, esim. mainittu putkirullaus, infrapunasauna ja mitälie... Kaikkeen ei rahkeet riitä, mutta parhaani yritän!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Saskia syö: arkiaamiainen

Arkiaamuisin ei ole aikaa kokkailla ihan yhtä hulppeita luomuksia kuin viikonloppuaamuisin. Haluan viettää jokaisen mahdollisen hetken höyhensaarilla, joten aamuisin yleensä vain nousen, puen ja lähden, ja syön aamupalan vasta töissä aamutreenin jälkeen. Tai no, myös pakkaan kamat ja heitän kasaan sen aamupalan. Monelle aamutreeni tyhjällä vatsalla ei sovi, mutta itse olen siihen tottunut. Tyhjällä vatsalla treenaamisesta monella on se käsitys, että se polttaa rasvaa tehokkaammin, mutta tutkimusnäytöt tästä ovat sen verran ristiriitaisia, ettei siihen kannata liikaa ripustautua. Itselleni tämä tapa vain sattuu sopimaan paremmin.


Tämänhetkinen arkiaamiaiseni on kutakuinkin joka aamu samanlainen smoothie. Ihaninta olisi syödä mansikoita joka aamu, mutta koska kotimaiset mansikat ovat niin kalliita, siirryin ensin mustikkaan, ja myöhemmin olen korvannut osan mustikoistakin puolet halvemmilla mustaviinimarjoilla. Olen normaalisti todella herkkä pienellekään kirpeydelle, enkä todellakaan pysty syömään viinimarjoja normaalisti, mutta smoothiessa ne menevät yllättävän kivuttomasti. Mustikoiden ja mustaviinimarjojen sekaan heitän vielä muutaman tyrnimarjan. (Oikeasti se "muutama" on aina kahdeksan. En tiedä miksi.)


Tämän marjasekoituksen päälle sitten proteiinia, itselläni toistaiseksi suklaanmakuista, ja psylliumia (kuitua). Päälle vielä vähän vettä ja blenderiin. Kuohkeimmillaan koostumus on heti tuoreena, kun itse nautin sen parin tunnin kuluttua juoma on painunut vähän kasaan, mutta on silti vielä ihanan kylmää, raikasta ja täyttävää! Smoothien kanssa syön vielä vähän jotain hyviä rasvoja, kuten pieni kourallinen pähkinöitä tai pieni/puolikas avokado. Namnam ja jaksaa hyvin lounaaseen saakka!

torstai 7. marraskuuta 2013

Hevosen varusteet esteratsastuksessa

Palaamme pitkästä aikaa varustepostauksien pariin, ja tällä kertaa pääosassa on hevonen. Ratsastajan varusteita esteratsastuksessa on käsitelty jo täällä. Aihe on sen verran laaja, että jotta pysyttäisiin minkäänlaisissa järkevissä pituuksissa tekstin suhteen, käsittely jää aivan pintaraapaisuksi, mutta yritetään kattaa edes perusasiat. Yritin pitää mielessä, että ratsastus saattaa olla jollekin yhtä vieras laji kuin esim. miekkailu meille aiemmin, tässä on siis sen verran palikkatietoa että hevosihmiset voivat suosiolla jättää lukematta :)

Hevosella on kaikissa jaloissa suojat, etujalkojen suojat ovat Eskadron Flexijump-jännesuojat, jotka joustavat kun hevonen koukistaa jalkojaan hypätessä. Yleissatulan satulavyössä on ylimääräinen pehmuste, koska hevosella oli harvinaisen herkkä iho itikanpuremista johtuen. Satulassa näkyy myös selkästi jalustin ja jalustinremmi. Suitsissa on kuolaimena oliivikolmipala.

Satula
Se (yleensä) nahkainen penkki, joka laitetaan hevosen selkään ja jossa ratsastaja istuu, on nimeltään satula. Näitä on erimallisia eri käyttötarkoituksiin, ja meillä on luonnollisesti yleensä käytössä esteratsastukseen soveltuva satula. Estesatula eroaa esim. länkkäri- tai koulusatulasta siitä, että sen istuinosa on litteämpi jotta sieltä pääsee helpommin ylös esteistuntaan, ja samasta syystä siivet on muotoiltu niin että on mukava pitää jalustimet lyhyenä. Jalustimet ovat ne metallijalustat joissa jalkaa pidetään, ja jotka roikkuvat satulassa kiinni jalustinremmeistä, joiden avulla säädetään sitä kuinka korkealla jalustin on. Me hobittiryhmäläiset aika usein lyhennetään niitä urakalla :D

Kaikkein tärkeintä satulassa on, että se sopii hevoselle hyvin. Jos satula puristaa tai painaa jostain kohdasta, hevosen selkä kipeytyy, jolloin siitä tulee hapan ja yhteistyöhaluton, ja se saattaa saada pidempiaikaisiakin vaurioita jotka heikentävät sen käyttötarkoitusta.Satulan alla käytetään satulahuopaa, ja usein myös jonkinlaista pehmikettä satulahuovan ja satulan välissä.


Suitset
Se nahkaremmien sekamelska/kokonaisuus, joka hevosella on päässään ratsastuksessa, ja jonka avulla sitä osin ohjaillaan on nimeltään suitset. Suitsiin kiinnitetään kuolaimet, joihin puolestaan kiinnitetään ohjat, joita ratsastaja pitelee käsissään. Kuolaimia on varmasti satoja erilaisia, jotka vaikuttavat hevoseen eri tavalla. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että aina pyrittäisiin käyttämään mahdollisimman yksinkertaista kuolainta, ja vahvemman kuolaimen käytön pitää olla perusteltua. Vahvemmalla kuolaimella tarkoitetaan esim. ohuempaa kuolainta, tai kuolainta jossa hyödynnetään hieman vipuvartta, jotta se vaikuttaa hevoseen tehokkaammin. Näitä käyttävät vain kokeneet ratsastajat. Myös turparemmejä, eli turvan ympäri tulevia hihnoja on erimallisia, jotka saattavat tehostaa kuolaimen vaikutusta. Yksinkertaisimmillaan voidaan säätää sitä kuinka kireällä turparemmi on, tai käytetäänkö ns. alaturparemmiä (vertaile kuvissa olevia). Esteratsastajalle tärkeää on, että ohjissa on hyvä pito, itse pidän eniten ns. grippiohjista, joissa on kumiseosta.

Welmirolla on pelham-kuolain delta-ohjalla ja martingaali. Delta on tuo välikappale, jotta ei tarvita kahta ohjaa (kiinnitettynä kuolaimen ylä- ja alaosaan, mikä on toinen vaihtoehto).

Suojat
Yleensä esteratsastuksessa käytetään hevosilla jaloissa suojia. Yleiset käytössä olevat ovat jännesuojat, jotka suojaavat jalkaa iskuilta ja myös tukevat sitä jonkin verran. Jotkut hevoset lyövät virheellisestä jalka-asennosta johtuen jalkojaan kevyesti yhteen liikkuessaan, ja tällöin voi suosia hivutussuojia. Jos jalka kaipaa enemmän tukea, voidaan käyttää pinteleitä. Pinteleiden käärimisessä on tärkeää, etteivät ne ole liian kireällä, jolloin ne estävät jalan verenkiertoa, mutteivät liian löysällä, jolloin ne saattavat irrota kesken ratsastuksen, mikä saattaa olla erittäinkin vaarallista. Pinteleiden alla käytetään ohuita patjoja, jotka jakavat painetta tasaisesti.

Kaikilla hevosilla on pintelit etujaloissa. Keskimmäisellä hevosella on martingaali, oikeanpuolimmaisella gramaanit.

Apuohjat yms
Näiden perusvarusteiden lisäksi joillain hevosilla käytetään välillä lisävarusteita, niinkutsuttuja apuohjia. Yleisin näistä on martingaali, joka ehkäisee hevosta nostamasta päätään ylös, mikä heikentäisi sen ratsastettavuutta ja kontrolloimista. Ammattiratsastajat käyttävät usein sileällä ratsastuksessa gramaaneja, eli ylimääräisiä ohjia jotka kulkevat satulavyöstä vatsan alta tai sivuilta kuolaimen läpi ratsastajan käteen, ja rohkaisee hevosta kulkemaan peräänannossa. Apuohjiakin on varmasti vähintään kymmeniä erilaisia, mutta nämä ovat ehkä ne yleisimmät. Ja näistäkin käytetään mitä kummallisimpia lyhenteitä ja nimityksiä, esim. martingaali on usein Martti ta martsari...

Tässä kuvassa näkyy hyvin martingaali. Kun Ariane pitää päätään oikein, kuten kuvassa, martingaali on löysällä eikä vaikuta hevoseen.

Bonustieto, jolla voit lesota vielä tietämättömämmille: punainen rusetti hevosen hännässä kilpailuissa ei ole koriste, vaan varoitus muille siitä, että kyseinen hevonen saattaa potkia, joten siihen kannattaa pitää turvallinen etäisyys!

tiistai 5. marraskuuta 2013

Historian siipien havinaa

Eilisten miekkailutreenien yhteydessä pääsin selaamaan jo edesmenneen viisiottelijan Viktor Platanin vanhaa leikekirjaa. Platanin uraa tuntemattomille Wikipedia kertoo lisää. Historian siipien havina oli valtaisa ja leikekirja todella mielenkiintoista luettavaa. Pieneksi hetkeksi pääsin vuoden 1948 olympialaisten tunnelmaan mukaan ja vanhoissa lehtileikkeissä oli tosiaan sitä jotain.

Viktor Platan vuoden 1947 Puolustusvoimain mestaruuskilpailuissa

"Jos ammunta oli murheellista, niin sitä ilahduttavampaa oli katsella ottelijoiden uintia."

"Juoksun sankari ja samalla koko kilpailun suurin yleisösuosikki oli kuitenkin ranskalainen Lacroix, joka katkenneesta kädestään huolimatta ui eilen yllättävän hyvin ja tänään juoksussa saavutti peräti neljännen sijan."

"Tässä erässä ui belgialainen Wyt, joka ratsastuksessa mursi kyynärluunsa, mutta siitä huolimatta jatkoi sisukkaasti kilpailua."


Majuri Olavi Larkas, joka muuten tuli viidenneksi Lontoon kesäolympialaisissa vuonna 1948
Huhhuh. Aika hardcore-kamaa. Tähän aikaan säännöissä oli vielä aika paljon eroa nykysääntöihin. Ensinnäkin kaikki lajit kilpailtiin peräkkäisinä päivinä, jolloin kilpailupäiviä oli viisi. Hieman erilaista lähteä juoksemaan, kun alla ei ole kolmea muuta lajia. Toisaalta matkat olivat pidemmät.

  • Uintimatka 300 metriä ("tyyli on vapaa, kunhan ei haro käsipohjaa eikä potki pohjasta").
  • Juoksu 4000 metriä ("viimeinen laji ottaa loppumehut pois").
  • Ratsastuksessa 5000 metrin maastorata ("jossa niin ratsastajan kuin hevosen kiusaksi on radalla tavallisesti 18-20 erilaista estettä, jotka on ylitettävä määrätyssä järjestyksessä. Myös keskinopeus on määrätty, jotta lorvailijatkin saisivat osansa").
  • Miekkailussa puolestaan saattoi mennä koko päivä - esimerkiksi Lontoon olympialaisissa miekkailu aloitettiin aamulla klo 9 ja saatiin päätökseen illalla klo 19.
  • Ammunta on suoritettu "hermoja vaativana" kaksintaisteluammuntana - jossa siis kilpailtiin vierekkäin, ei vastakkain... 25 metrin ampumamatka, 165 senttiä korkeaan ja 50 senttiä leveään miehen muotoiseen tauluun 20 laukausta 5 laukauksen sarjoina.
Vähiten muutoksia sääntöjen osalta on tehty miekkailuun
-ja varusteetkin ovat hyvin nykyisen näköisiä...
Loppuun vielä piirustus vuodelta 1949 - yhdessä kuvassa kiteytettynä varsin mainiosti sen, mistä tässä lajissa oikein on kyse!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Heppaperjantai

Pari viikkoa sitten koitti perjantai, jota olin odottanut koko viikon, koska se oli jo suunnitelmissa niin huikea. Onneksi toteutus oli vähintään yhtä hyvä kuin suunnitelma!

Aamu alkoi aikaisella herätyksellä ja jäisen sateen uhmaamisella, kun suuntasin uimahalliin anivarhain. Kevyt treeni, vaatteiden vaihto kotona ja sitten töihin. Töistä suuntasin perjantaiseen tapaan Keravalle, tällä kertaa kaverin kyydillä, jotta päästäisiin kaikki sitten jatkamaan matkaa yhdessä Keravalta. Keravalla oli pitkästä aikaa ohjelmassa kunnon estetunti. Syksyn teemana on meillä perustyöskentely, joka onneksi on sisältänyt paljon puomityöskentelyä, mutta niinhän se on, että mikään ei tee ihmistä onnellisemmaksi kuin esteratsastus. Uskokaa pois!

Sain ratsuksi Welmiron, joka oli klipattu viikon aikana, ja oli kylmän sään takia vähän säpäkkänä. Niinpä keskityin alkuverran aikana vain ratsastamaan sitä rennoksi ja avuille. Aloitimme harjoitukset ympyröillä ja kahdeksikoilla puomin yli, ja jatkoimme sitten ympyrällä ristikon yli. Tämän jälkeen jatkoimme pienillä pystyillä joilla keskityttiin ratsastamaan hyvä kaarteet ja jossa laukan piti edelleen olla kontrolloitua ja lyhyttä. Tässä vaiheessa joku kavereista nauroi että Welmu kuulostaa ihan siltä kuin esteet olisivat vähintään metrinelkyt, kun se örähtää jokaisessa hypyssä kovaan ääneen :) Hevonen olikin koko ajan tosi makean tuntuinen, tajuttoman terävä mutta silti keskittynyt ja kuunteli minua. Hieno fiilis!

Welmu vauhdissa oman ihmisensä kanssa. Kuva niinan.kuvat.fi.

Tämän jälkeen saatiin jo hypätä kunnollista rataa, esteet eivät olleet kovin isoja mutta kaikki oli silti ihan fiilareissa siitä että päästiin hyppäämään. Radalla sain keskityttyä siihen, etten ota liikaa laukkaa pois hypyn jälkeen, vaan teen vain tarvittavan tasapainotuksen jottei kaahoteta liikaa, jotta päästään etenemään tasaisemmassa temmossa jatkuvan eteen-taakse-virittelyn sijaan. Ja pitämään ne kädet rentona, etten säädä liikaa!

Lopuksi Essi vielä lisäsi yhteen pystyyn puomin päälle, jolloin se nousi reilu metriin, ja käski tulemaan sen kerran toisesta suunnasta. Ja vaikka este olikin isompi, onnistuin silti ratsastamaan sinne tasaisesti ja rennosti. Yleensä tuollainen saa kohdallani aikaan ennen näkemätöntä virkkausta ja säätämistä ja/tai kaameaa lennätystä, ja hevosella ei ole minkäänlaisia edellytyksiä selvitä tehtävästä järkevästi. Pikkuhiljaa alkaa fiilis löytyä, ja joskus tuntuu siltä että ehkä hitusen verran osaan ratsastaa :) (Ratsastus on siitä masentava laji, että mitä paremmaksi siinä tulee, sitä selkeämmin tajuaa kuinka surkea oikeastaan onkaan). Essin kommentti oli rohkaiseva "Saskian paniikki alkaa hellittää!" :D Hevonen oli kyllä sen tuntuinen että olisi hypännyt vaikka taloja, niin terävä ja hyvä! Melkein teki mieli pakata polle mukaan Areenalle, olisi voitu joinata amatööriluokkiin!

Meredith Michaels-Beerbaum ja legendaarinen Checkmate alias Joey, sekä hieno Uimastadion-este.

Iloiset ratsastajat suuntasivat tunnin jälkeen tankkaamaan itse tehtyä pitsaa ruoaksi, koska Hartwall Areenalta saa pelkkää roskaruokaa. Ja sitten Horse Showhun! Olin ihan innoissani, koska niillä oli tänä vuonna tosi hyvä ratsastajalista. Oli ilo katsoa hyvää ratsastusta! Fanitin staroja ihan kybällä ja hauskuutin kavereita pari vuotta vanhoilla inside-stooreilla Hollannin ajoilta tutuista ratsastajista :)

perjantai 1. marraskuuta 2013

You are a shooting star - part two

Lupailin joskus kesällä kirjoitella vähän tarkemmin viisiottelun aseista. Sain jopa valokuvat otettua, mutta jotenkin tämä tekstin koostaminen on ollut haastavaa. Ampuminen sinänsä on kivaa ja yksi minulle mieluisimmista osioista, mutta itse aseisiin en tunne minkäänlaista mielenkiintoa, lähinnä vain sen suhteen, että joillain aseilla ammun paremmin kuin toisilla.

Ampumapaikka SM-kisoissa
Viisiottelun ammunnan sääntöjä on muutettu viime aikoina paljon. Lähtien jo ihan aseista ja ampuma-ajoista. Sääntömuutokset tuovat oman haasteensa ja lisäksi viisiottelun virallisissa ohjeissa kuvatut vaatimukset aseelle ovat jo sen verran haastavia, että aseita ymmärtämättömälle ne menevät vähän yli hilseen. Säännöt ottavat kantaa muunmuassa kaliiberiin, aseen painoon, painon toleransseihin, kokoon, tähtäimeen, kahvaan ja aseen painon jakautumiseen, ampuma-aikaan ja matkaan.

Maalitaulut SM-kisoissa Pallomyllyssä
Aseena käytetään siis infrapunailmapistoolia. Infrapunailmapistoolin lisäksi tarvitaan taulu ja joko tietokone tai pieni näyttö pöydälle. Ase on muuten normaali ilmapistooli, mutta piippu on vaihdettu infrapunapiipuksi. Alla olevasta kuvasta näkee aseen tärkeimpiä osia, eli kahva, joka on muotoiltu käden muotoon sopivaksi, liipaisin, piippu, tähtäin ja latausläppä (korjatkaa, mikäli termi on väärä, tämän löysin Hämmerlin käyttöohjeesta...). Asetta voidaan säätä ampujalle sopivaksi, ja ainakin itsellä on vielä jonkin verran säätöjen kanssa opettelemista.


Latausläpästä ase ladataan nostamalla läppä ylös ja laskemalla se takaisin alas. Sen jälkeen ainakin uusimmissa laser-aseissa, kuten yllä olevassa, etuveto vedetään pois, tähdätään ja vasta sen jälkeen liipasin painetaan kokonaan pohjaan. Etuvedon pois ottaminen heti latauksen jälkeen ennen kuin tähdätään auttaa siihen, että käsi ei sitten tähdätessä tärähdä. Tähtäysvaiheessa kun pyritään minimoimaan kaikki pienetkin tärähdykset. Itse pidän siitä, että liipasimessa on jonkin verran etuvetoa, saan jotenkin tähtäämiseen paremman tuntuman.

Piipun kärjessä näkyvät viisi valoa kertovat osumien määrän - vihreä valo syttyy jokaisen osuman jälkeen. Alla olevassa kuvassa osumia on ammuttu neljä, yksi osuma on siis vielä viiteen osumaan ammuttavana.


Maalitauluja on myös erinäköisiä ja erilaisilla ominaisuuksilla. Alla olevista vasemmanpuoleinen on seuran taulu, oikealla oleva treenikaverin hifistelytaulu, joka näyttää heti sekä osuman sijainnin taulussa, että osumien määrän taulun yläreunassa.


Seuraavissa kuvissa näkyy Eko-Aimsin näyttö, ylhäällä olevassa kuvassa kaikki osumat on ammuttu 36 sekuntiin, vasemmassa reunassa näkyy osumat, eli mihin kohtaan taulua olen osunut, numero yhdeksän kertoo ampumakertojen määrän ja viisi ympyrää osumat. Ympyrät ovat mustia silloin, kun osumia ei vielä ole, ja ne muuttuvat valkoisiksi sitä mukaan, kun saa osumia.


 Tällä kerralla sujuikin jo vähän paremmin, viisi ammuntakertaa, jokaisella osuma ja aikaa kului 15 sekuntia.


Ampumista käsittelevän sarjan ensimmäisen osan voit lukea täältä. Toivottavasti teksti avasi vähän tätä meidän teksteissä pienempään osaan jäävää lajia. Ampuminen on todella psykkinen laji, ja parhaimmillaan siitä saa omaan juoksuun lisäpotkua ja lisäksi hyvällä ammunnalla rutkasti lisäsekunteja tulosta helpottamaan. Jos esimerkiksi ottaa nämä yllä olevat kaksi ammunta tulosta, ja pistää neljän ammunnan erotuksen kisa-aikaan, tulee huonommalla 36 sekuntin ampumisella 64 sekuntia lisäaikaa lopputulokseen!