Heppaviikko joulun alla

Lupailin kirjoitusta viime viikon heppahommista, joten täältä tulee... Aloitin heppaviikon hyydyttämällä nelijalkaisen nelivedon. L ei ole päässyt pellolle pariin vuoteen, koska aina kun yritin viime vuonna, se alkoi keulimaan, mikä ei ole kovin hauskaa kun hepalla on korkeutta reilut 180cm ja se osaa olla aika vahva ja hölmö. Niinpä keulimista on aina seurannut välitön uukkari takaisin maneesiin kurinpitoon. Sama on toistunut tänä vuonnakin kun oon yrittänyt päästä pellolle, joten nyt suunnittelin ja ajoitin keikan huolellisesti. L oli ollut kolme päivää kurssilla ja tehnyt kovasti töitä, joten oli siitä jo vähän väsynyt. En kuitenkaan vielä luottanut vain tähän väsymykseen, vaan laitoin sille martingaalin mulle kauhukahvaksi ja tuomaan vähän etulyöntiasemaa ettei se saa kiskottua päätä taivaisiin ja lisäksi laitoin varmuuden vuoksi vahvan kuolaimen.Näillä varustettuna menin aluksi maneesiin, jossa verkkasin vähän ravissa ja laukkailin sitten reipasta estelaukkaa vartin verran. Kun heppa tuntui siltä, että liikaa energiaa ei todella olla, suuntasin pellolle. Vähän piti katsella ympärilleen, mutta sillä sekunnilla kun päästiin pellolle kävi selväksi ettei hepalla ole aikomustakaan nousta pystyyn, kun se älysi että polviin asti ulottuvassa hangessa on suht rankkaa liikkua :D Käveltiin ja ravailtiin pari kierrosta oikein tylsästi, niin ettei pellosta tulekaan paikkaa jossa aina saa riehua, ja iso hevonen oli kyllä sen keikan jälkeen vapaapäivänsä ansainnut, sillä oli iso väsy. Ratsastin sen jälkeen myös A:n, joka oli ihan hassu minilomansa seurauksena. Tein sillä kolmea puomia suoralla linjalla kolmen askeleen väleillä enimmäkseen vaan hakien hyvää rytmiä, mutta onnistuin myös mahduttamaan niihin ne siirtymiset mitä tehtiin Keravalla muutama viikko sitten 17m väleillä.

Perjantaina plokkasin mukaani toisen viisiottelijan ja suunnattiin kohti keravaa. Lähdettiin ajoissa liikkeelle, mutta tehtiin kehno reittivalinta, jouduttiin kauheaan ruuhkaan, ja niinpä sain taas heitellä Welmiron miljoonaa suojaa jalkaan pikavauhtia. Tunti sitä vastoin meni tosi hyvin! Welmu oli tosi ratsastettava (tai sitten oon vaan oppinut ratsastamaan sitä vähän paremmin...) ja hypättiin jopa jumppasarjaa ja rataa, ja alkoi sujua, ihan kirjaimellisesti, onnistuin jo sujumaan niille esteille enkä aina mummoilemaan. On kyllä edelleen niin mahtava fiilis hypätä hevosella jolla on pomppua selvittää ne esteet vaikka tulisitkin pienesti sisään tai lennättäisit sitä vähän :)

Viikonloppuna suuntasin taas Siuntioon tekemään hyvää joulutekoa eli tekemään tallin viikonloppuna ja liikuttamaan hepat  molempina päivinä. Pääsin L:llä mukaan ponihyppärille, se on niin puujalka että sen kanssa on ihan mahdoton hypätä yksin, nytkin Jessica lopulta kielsi etten saa tulla innareita kun se potki kaikki alas sata kertaa... Estetehtävät se kuitenkin teki ihan hyvin, ja vikalla radalla Jessica teki sneakyt ja yllätti sen laittamalla ekan pystyn alle pienen vesimaton, jolle se melkein pysähtyi ekan kerran ja meni koko höskän läpi. Tultiin uudestaan ja L teki varmasti elämänsä parhaan hypyn, selkä pyöreänä ja oikeasti käytti itseään eikä vaan laukannut sen yli :D Hyppäsin myös A:n, verkatessa meidät säikytti melkein hengiltä pöllö (!!) joka ilmaantui maneesiin, välillä meiltä oli vähän eitäisyydet hakusessa mutta lopulta kun polle innostui sujui ihan hyvin. Mainittakoon vielä että L oli taas yhden lepopäivän jälkeen ihan mahdottoman pirteä aluksi...

Ratsastusta -15 asteessa... (Vanha kuva vuodelta 2010, tämän vuoden klippaus on astetta päräyttävämpi)

Sunnuntaina kopukat saivat sitten kevyemmän päivän, olin itse tässä vaiheessa jo niin kipeä etten halunnut itseänikään rasittaa yhtään. A sai vaan suitset päähän ja löntystelin sen kanssa maneesissa ilman satulaa parikyt minuuttia, ravailin jopa vähän eikä ollut yhtä pelottavaa kuin viimeksi :D Kyllä taas huomasi, miten siinä on ihan järkeä että ponilapsia pistetään ratsastamaan ilman satulaa, se kehittää omaa tasapainoa niin mielettömästi. Tämänkertainen ahaa-elämys oli katseen merkitys, en ole ikinä huomannut kuinka paljon se käytännössä vaikuttaa mihin suuntaan kroppa on matkalla eli mun painoapuihin. Nyt huomasin että ellen katsonut minne olen menossa, meinasin paljon helpommin valua kaarteessa ulos, asia jonka merkityksen teoriassa tietää, mutta jonka huomaa käytännössä näköjään vasta liukkaan loimen kanssa ilman satulaa. A:lla kin oli mukavaa kun se sai kerrankin ravata niin hitaasti kuin halusi, hihii. L pääsi sitten vielä pienelle metsäkävelylle kun kaveri pyysi seuraksi, hanki hyydytti sen liiat menohalut taas varsin tehokkaasti.